tiistai 18. helmikuuta 2014

Tulum, Meksiko

Aivan reissun alkusuunnitelmiin ei koko Meksiko kuulunut ollenkaan, mutta nyt kun olemme olleet täällä pari viikkoa, ei kaduta kyllä pätkääkään että tulimme. Aivan mahtava paikka! Riittävän pieni, halpa, rauhallinen, kauniit ja siistit rannat ja ihmiset ystävällisiä (niin ystävällisiä kuin Meksikolaiset vain voivat olla). Toki tuo kielimuuri varmasti leventää tuota kuilua, eikä Meksikolaisten haluttomuus edes yrittää puhua englantia tee muurista yhtään sen matalampaa. Itse sentään yritän, mutta yleensä Satu saa hoidella nuo ruokien tilaukset sun muut päivittäisasiat. Onhan sillä kuitenkin vissiin kahden tunnin kokemus kansalaisopiston Espanjan alkeista. Tuon kahden tunnin aikana se oppi sanomaan "Venezuela" oikein... Olen kyllä itsekin varautunut ankaraan espanjan opiskeluun ja tallensin puhelimeen kolmen tunnin mittaisen espanjan kielikurssin jonka jälkeen perusasioiden pitäisi hoitua kuin vettä vaan. En kuunnellut tuota tallennetta ennenkuin lähdimme. Nyt olen kuunnellut sen kerran ja sieltä opitut: "Haluaisin huoneen merinäköalalla!" tai vaikkapa "Saisinko karitsaa punaviinikastikkeessa!" - ilmaisut ei oikein ole tarpeen tällä meidän reissulla. :)

Ystävänpäiväpizza
Mr. Pulla
Mr. Spagetti
Olemme kuitenkin saaneet vatsan täyteen päivittäin. Nuudeleilla, fajitaksilla, tacoilla, spagetilla ja pizzallakin. Oli muuten ensimmäinen oikeasti hyvä ulkomailla syömäni pitsa. Tuohon hyvyyteen vaikuttanee myös kattava maustevalikoima joista parhaaksi osoittautui hienonnettu kuivattu chilijauhe. Uskomattoman herkullista! Chileistä puheen ollen, täällä on ruokakaupassa pidempi chilihylly kuin sipsihylly ja sipsihyllystä yli puolet on chili-sipsejä! Nam! Ainiin. Suklaamuffinssit, mallia Tauno Kallio, eli pään kokoiset, maksavat kaupassa 35 senttiä. Kyllä, luit aivan oikein. Niitä kun tempaisee aamiaiseksi yhden, ei takuulla ole nälkä ennen viittä!

Nyt minä ymmärrän miksi kaikki opettajakaverini ovat jatkuvasti "online"
Päivät täällä menevät yleensä siten että Aaronilla on aamulla pari tuntia koulua ja sen jälkeen suuntaamme rannalle tai sukelluspäivänä suuntaamme heti aamusta keskukselle ja sieltä kohteeseen. Meressä ei juuri ole nähtävää, ainakaan tässä aivan lähellä. Ihan kivasti on kaloja ja kilpikonnia, mutta korallit ovat tasaisen harmaita. Jos siis olet tulossa Tulumiin, unohda merisukellukset ja keskity cenoteihin. Cenotet ovat mielettömiä! Piste! En olisi ikinä osannut kuvitellakaan minkälaista on sukeltaa niissä. Kuvia katsellessani ajattelin että nojoo, käydään nyt kattomassa… Vesi on käsittämättömän kirkasta ja näkyvyys sen myötä aivan tolkuton. Lisäksi ne maisemat! Voi tsiisus minkälaisia kalliomuodostelmia, tippukiviä, valonsäteitä, ym. Niitä ei vaan pysty sanoin eikä kuvin kertomaan, ne on koettava itse! Tätä ylistyslaulua on siis turha jatkaa tässä. Tule ja koe itse!

Stairway to Heaven
Cenote Angelita. Syvyyttä 28m ja tuon 2m paksun usvan alla toinen mokoma lisää yhtä kirkasta vettä.
Sukellusten aikana pojat on joko kahdestaan taikka täällä asuvan suomalaisen Jennin kanssa. Sukelluskeskuksen Gosia tuntee Jennin ja myi hänet meille lapsenlikaksi. Ensikosketuksemme ihmiskauppaan on nyt siis tosiasia. Jenni on kuulemma ihan sika kiva! ja pojat viihtyivätkin hyvin hänen kanssaan. :) Jos pojat on kahdestaan, heidät on kohtuullisen helppo lahjoa karkilla tai muilla herkuilla olemaan ihmisiksi sukelluksen ajan. Aika kuluu palloa potkiessa ja viidakkoa tutkiessa. Yleensä tuollaisen päivän päätteeksi ollaan jääty kyseiselle cenotelle vielä iltapäivän ajaksi snorklaamaan ja hyppimään. Hurjin (Satu) veti kolmesta metristä päälleen ja sai ulkokorvaan tulehduksen (ei se ny siitä tullu, sanoo oikolukija). Nyt on siis viikon verran rauhallisempaa sukellusten ja muiden vesileikkien suhteen. Video tuosta suorituksesta on myynnissä eniten tarjoavalle… :)

Angelita pinnalta 
Siitä sisään kolmen metrin jättiloikalla
Poikien uusi lemmikki
Keskus jota käytämme on nimeltään Tulum Scuba. Tai no, oikeastaan se ei ole keskus vaan kahden hengen, Jeff:n ja Gosia:n, pyörittämä pieni yritys joka täyttää säiliönsä Xibalba nimisessä keskuksessa. Molemmat heistä ovat todellisia ammattilaisia ja varsinkin Jeff tuntee kaikki paikalliset cenotet kuin omat taskunsa. Jeff on pyörinyt Tulumissa vuodesta -94 alkaen ja asunut täällä vakituisesti -97 lähtien. Sukellusten hintakin on maltillinen 70$/päivä/hlö joka pitää sisällään kaksi sukellusta omilla varusteilla. Tuohon päälle tulee toki vielä pääsymaksu cenotelle. Ne kun sattuvat olemaan jonkun mailla ja niistähän onkin sitten hyvä pyytää mitä tahansa. Hinnat kuulemma vaihtelevat lähes päivittäin ja tuntuukin siltä että se määräytyy ihan pärstäkertoimen mukaan. Yleisesti nuo hinnat pyörivät 100-400 peson (5-20€) välillä ja ne maksaa ihan mielellään koska fasiliteetit ovat alueilla kunnossa. Toki Meksikolaista mittapuuta käyttäen.
Jeff
Uimarannalle on hotellistamme matkaa 25 kilometriä, mutta tie on hyvä ja Dodge/Hyundai tai mikä ikinä lieneekään, vie meidät reilussa vartissa perille. Aluksi rannalta oli vaikea löytää ns. yleistä rantaa jonne pääsisi helposti ja saisi pysäköityäkin kohtuullisen helposti. Meksikon lain mukaan kaikki rannat ovat julkisia, mutta nuo hotellit ym. rantabaarit luovat helposti vaikutelman että mene pois meidän mailtamme. Hetken arvottuamme tuuppasimme koslan jonkun hotellin parkkiin ja marssimme muina miehinä rantaan ja valtasimme siitä pari tuolia varjon alta. Muodon vuoksi hain kaikille vielä pirtelöt. Nyt olemme viettäneet koko ajan samassa paikassa. Kai ne luulee jo että me asumme siellä. No, meillä on onneksi valttikortti hihassa siltä varalta että meidät yritetään häätää. Paikan omistaja jutteli kanssamme ensimmäisenä päivänä joten eiköhän Richardin nimen mainitseminen saa häätäjän luikkimaan tuloksekkaampiin tehtäviin. Myös jos me häivymme, häipyy omistajan pojalta leikkikaveri.

Tulevaisuuden Tarzan
Ranta on kaunis, puhdas ja väljä. Mahtavia aaltoja joissa pojat ovatkin surffanneet ja taas surffanneet. Äiti saa ottaa lähes rauhassa aurinkoa ja nauttia itäisen naapurimaamme komeista uroista komeissa 80-luvun uimahousuissaan ja iskä nautti samaisen naapurivaltion 80-luvun tyyliin yläosattomina kulkevista naaraista. WIN - WIN tilanne siis! :)

Tylsää... 
Siis ihan sikatylsää...
Paikallinen muinaiskulttuuri puolestaan on jäänyt meiltä lähes huomiotta. Ei yhden ainoata Maya-temppeliä ole kierretty. Vielä. Pakkohan niitäkin on käydä katsomassa jossain välissä. Ainakin Chichen Itza olisi things to do-listalla. Ehkä odotellaan kavereita jotka saapuvat vajaan viikon kuluttua Playa del Carmeniin ja mennään sitten heidän kanssaan. Tervetuloa Jassu ja Pera! Teitä onkin jo odoteltu! Ja erityisesti niitä tuliaisia!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Miami - Tulum, Meksiko

Voik sä vetää mulle yhen tason???
Viime hetken Espanjan preppausta phrasebookista
Matka Miamista Meksikoon alkoi vajaan kolmen tunnin lennolla Guatemalaan. Pyörät irtosivat kiitotiestä 19.30 aikoihin ja koskettivat maata Guatemala Cityssä 21.20 tietämissä. Olimme varanneet pahamaineisesta kaupungista majoituksen etukäteen ja samaisen hotellin kuljettaja oli meitä kentällä vastassa. Ensivaikutelma yön pimeinä tunteina ei ollut kovinkaan kummoinen. Kaikki paikat rempallaan kentältä hotellille asti. Itse hotelli, Panamerican, ei sekään näyttänyt ulospäin erityisen tasokkaalta, mutta sisäpuolelta se oli varsin viihtyisä. Tuli mieleen Marokon ja Marrakeshin Riadit. Nukkumatti tuli kohtalaisen nopeasti vaikka itse sijoittautuminen sänkyihin oli perin outo; kaikilla oli oma punkka, eikä kukaan (Satu) tökkinyt yöllä kylkiluiden väliin…

Seuraavana aamuna samainen taksikuski tuli noutamaan meitä ja heitti meidät "bussiasemalle" josta jatkaisimme matkaamme bussilla, milläpä muullakaan, kohti Floresia. (30€/nenä) Bussi lähti ajallaan ja oli ns. 1. luokan auto. Käytännössä siis sellainen miljoonan ajettu -90-luvulla valmistettu perusbussi jossa ilmastointi, ihme kyllä, toimi, ja se puhalsi täysillä koko 10 tunnin matkan. Päivänvalossa Guatemala City näytti hyvin rauhalliselta ja turvalliselta kaupungilta. Ehkä nuo varoitukset sen turvattomuudesta ja vaaroista on kuitenkin hiukan liioiteltuja. No, saattaa olla että jalkaudumme tähän kylään paremmin tuonnempana.

Normi meno päällä
Normi meno päällä
Pojilla matka meni taas kerran erinomaisesti. Ei ensimmäistäkään raivokohtausta autossa taikka taukopaikoilla. Ehkä herroja jännitti uusi maisema ja käydyt keskustelut uudesta kulttuurista ja siitä miten täällä tulee toimia eri tavalla kuin USA:ssa. Viimeinen oljenkorsikin, iPadit, otettiin käyttöön vasta myöhään iltapäivällä.

Floresiin saavuimme 19.00 jälkeen ja otimme taksin kun tuota kampetta on "hieman" mukana eikä tuo mukulakivikatu ja väsyneet matkalaiset ole aivan paras yhdistelmä. Puhumattakaan siitä että meillä ei ollut oikeastaan hajuakaan missä varaamamme Hotel Casa Azul sijaitsi. 10 minuutin rytyytyksen jälkeen olimme perillä. Hieno hotelli komealla näköalalla järven rannassa eikä 40€ hintakaan ollut ollenkaan paha.

Flores
Tälle päivälle oli vielä ohjelmassa seuraavan päivän bussilippujen hommaaminen mikä osoittautuikin erittäin helpoksi. Niitä myytiin käytännössä kaikkialla ja jokaisen hotellin respassa oli jonkinmoinen mainos heidän myymistä lipuista ja retkistä. Hätäpäissämme emme kuitenkaan huomanneet oman hotellimme mainosta ennenkuin palatessamme lipunostoreissultamme…

Völillä täytyy hiukan huilata

Mikähän matemaattinen yhtälö on ratkaisun alla?
Seuraava päivä meni taas bussissa matkalla Floresista Belizen kautta Meksikon Chetumaliin. (28€/aik., lapset ilmaisia) Tällä kertaa alla oli 15-paikkainen pikkubussi. Tässä ei ilmastointi toiminut eikä liioin puhallinkaan, mutta onneksi ikkunat sai auki. Tunnelma siis oli varsin lämminhenkinen. Rajamuodollisuudet Belizen rajalla sujuivat kivuttomasti samoin kuin Meksikon rajalla. Ainoa ärsyttävä piirre oli nostella kaikki tavarat auton ikkunasta ulos ja marssia niiden kanssa tulliin ja takaisin autoon. Meksikon rajalla pelotti aivan hulluna kun läpivalaisun jälkeen setä käski painaa nappia. Keskellä salia oli pömpeli jossa oli nappi ja kaksi lamppua, punainen ja vihreä. Otsa hiessä vein värisevän käteni lähemmäs nappia. Mitä tästä tapahtuu??? Syke oli lähellä kahtasataa, kuin haluatko miljonääriksi pelissä konsanaan. Naks! Lukitsin vastauksen ja vihreä valo syttyi. Mitä helvettiä? Mikä tämä oli? Ei mitään räjähdyksiä tai torvifanfaareita… OK! You can go, sanoi setä. Autossa minua sivistettiin että pömpelissä on satunnaisgeneraattori ja sen perusteella räjäytetään laukut auki tiskille tai sitten ei. Nerokasta sanon minä! Myös tällä matkalla, joka kesti vaivaiset 9 tuntia, pojat olivat kuin enkeleitä. Olimme varautuneet Satun kanssa käsiraudoilla ja kloroformilla pahimman varalle, mutta jouduimmekin palkitsemaan mussukat illalla Meksikon Chetumalissa… kuka arvaa millä??? No Burger Kingillä tietenkin! Tosin Mäkkäri olisi kuulemma ollut parempi. :)


Seuraavana aamuna oli ohjelmassa vuokra-auton nouto ja muutaman tunnin veto Tulumiin. Tulumista vuokrasimme huoneen kuukaudeksi n. 700€ hintaan ja auto maksaa n. 300€ kuukaudessa. Majapaikkamme sijaitsee 20km Tulumin keskustasta Coban suuntaan ja valitsimme sen puhtaasti sen edullisuuden vuoksi. Keskustan tuntumasta emme onnistuneet löytämään oikeastaan edes hostellin dormia alle tonnilla. Ja pääsemmepä nyt kulkemaan täysin vapaasti minne huvittaa ja milloin huvittaa.

Allas
Suunnitelmissa oli olla hotellissamme vielä ennen auringon laskua koska olimme luvanneet kuvata videotervehdyksen huomenta suomeen. Emme olleet, joten seuraava aamu olikin sitten hieman kiireisempi tuon tervehdyksen laatimisen kanssa. Katsoimme aamulla allasta ja totesimme että eiköhän lähdetä rannalle. Allas on ihan uimakelpoinen ja kovassa käytössä poikien puolesta, mutta ei se nyt niin edustava ole että sitä viitsisi mainostaa. Rannalle päästyämme teimme muutaman koekuvauksen ja sen jälkeen laakista purkkiin. Olisihan tuosta parempikin voinut tulla, mutta näillä mentiin. Ehkä sitten ensi kerralla, jos sellaista tulee, saamme hieman laadukkaamman aikaiseksi.

Tien puolelta
Nyt olemme siis Tulumissa vähintään kuukauden ja odotukset on korkealla ainakin sukellusten suhteen. Täällä on älyttömästi cenoteja, http://fi.wikipedia.org/wiki/Cenote joihin pääsyä odottamme innolla. Saapa nähdä viekö luolasukeltaminen mennessään ja päätämme jäädä tänne pidemmäksikin aikaa…

perjantai 7. helmikuuta 2014

Living the American Dream

Reissun ensimmäinen kuukausi siis kului Floridassa ja ajattelin tehdä tuosta pätkästä pienen yhteenvedon josta löytyy ehkä jotain vinkkejä matkaan tai työkaluksi matkan suunnitteluun.

Tie Key Westiin
Floridassa ei voi liikkua muulla tavalla kuin omalla autolla. Piste. Seurasin eräänä iltana motellimme pihasta kuinka eräs sivut täyteen mättänyt herrasmies ahtautui viiden litran moottorilla varustettuun rautaansa ja hurautti kadun toiselle puolelle drive-in pankille. Sieltä herra kaasutti viereiseen drive-in mäkkäriin ja palasi takaisin motelliin pussi kainalossa. Lääkitys Herralla oli ilmeisesti kunnossa koska jätti läheisen drive-in apteekin ainakin tänä iltana väliin.

Julkista liikennettä Floridassa ei ole olemassakaan muualla kuin Disney Worldissä. Tai me emme ainakaan sellaista missään muualla nähneet. Taksit toki kulkevat ja ovat edullisia verrattuna Suomen riistohintoihin, mutta pidemmän päälle tuokin lysti käy turhan kalliiksi. Itse auton vuokraus kannattaa ehdottomasti tehdä etukäteen. www.eautovuokraamo.fi osoittautui edullisimmaksi vaihtoehdoksi jonka me löysimme. Kentältä saa toki saapuessa koslan alleen mutta hinta on noin kolminkertainen etukäteisvaraukseen verrattuna. :( No, se meni osastolle oppirahat.com.

Autoilu itsessään on helppoa kunhan hiukan ensin totuttelee siihen että ohituksia ja eteen kiilauksia tulee koko ajan ja molemmilta puolilta. Liikennevaloista saa myös kääntyä päin punaisia oikealle, myös nuolivaloja päin, kai. Turvaväli on tälle kansalle täysin tuntematon käsite. Toisaalta, jos olet kuusikaistaisella tiellä vasemmalla laidalla ja poistumisramppi on oikealla laidalla, saat tilaa laitettuasi vilkun päälle. Kukaan ei heristele nyrkkiä eikä soita torvea. Kaistan vaihtaminen jopa risteysalueella suoraan menevältä kaistalta kääntyvien kaistalle sujuu helposti vilkkua käyttämällä. Kertakaikkiaan käsittämätöntä! Menepä Tampereella laittamaan vilkku päälle Hatanpään valtatiellä ruuhka-aikaan, niin sehän on kuin tilaisi kaikki mahdolliset raot kiinni. Ja voi veljet sitä torvikonserttia ja nyrkkiviidakkoa jos tunget väkisin siihen olemattomaan väliin.

Ihan kohta pitää tehdä mutka...
Navigaattori on ehdoton kapistus jos pitää löytää jonnekin. Tiet ovat kyllä hyvin numeroituja, mutta paikkakuntien viittoja on todella harvakseltaan. Vähintään on siis tiedettävä teiden numerot perille asti jos niiden avulla aikoo suunnistaa. Vuokraamoista noita saa alle kympin päivä, mutta myös vaikkapa Wallmartilta saa tomtomin alle satasella omaksi. Lasten istuimia ja korokkeitakin on saatavilla vuokraamoista, mutta myös niitä saa marketeista edullisesti omaksi.

Kaiken kaikkiaan liikenne sujuu todella joustavasti. Ruuhkia syntyy silloin tällöin ja niissä saattaa vierähtää pitkäkin tovi. Varsinkin kolarin sattuessa poliisin saavuttua paikalle, suljetaan motarista vähintään puolet kaistoista ettei tule enää lisää ruumiita ja siitähän se soppa sitten sakeneekin.

No comments...
Elämä Floridassa on yleisesti ottaen erittäin helppoa. Kaikkialta saa lähes kaikkea ja kaikki on kohtalaisen edullista Suomeen verrattuna. Palvelu pelaa kaikkialla erinomaisesti, ehkä jopa kiusallisenkin hyvin. Jopa ruokakaupassa tullaan kysymään että voinko olla avuksi. Kaikki ovat pääasiassa hyväntuulisia ja avuliaita ja jopa tuo ruokakaupan 60+ kassatätikin hymyilee ilmiselvän aidosti, toisin kuin hänen Suomalainen kollegansa vaikka Pirkkalan Valintatalon kassalla. Satu tosin keksi yhden puutteen ja se on maidon puute kahviloissa. Joka puolella on tarjolla pelkkää creameriä eikä oikeata maitoa juuri missään! Kermaperse! Aina jostain kitisemässä… :) Itseäni paikallisessa elämäntyylissä ärsytti tuo valtava haaskaus ja tuhlaus. En muista syöneeni yhtäkään ruokaa tai juoneeni yhtään kahvia posliiniastiasta (pl. risteilyllä) koko kuukauden aikana. Kaikkialla on styroksisia tai paperisia kertakäyttölautasia ja -kuppeja. Entäpä autot? No alle 3-litraisellahan ei tietenkään voi ajaa ja autollahan mennään aivan joka paikkaan ja kaikki menevät omillansa. Jotenkin tuli mieleen että onkohan meidän Suomalaisten nyt aivan pakko itkeä oikein eduskunnassa asti jostain takkatulen aiheuttamista hiukkasista joilla tuhoamme koko maailman? No, ehkä meillä vaan menee liian hyvin ja on vaan pakko tehdä tikusta asiaa.

Magic Kingdomin linna
Sama linna 
Tottahan huvipuistossa oma höyrylaiva tarvitaan...
Paljon mainostettu Ameriikan meininki näkyi kyllä kaikkialla ja kaikki oli, Aarne Tannista lainatakseni, niin suurta. Karibian risteily ja Disney World ovat tuosta suuruudesta hyviä esimerkkejä. Ei sillä etteikö ne olisi olleet upeita ja hienoja kokemuksia, mutta hyvän maun raja oli todella lähellä rikkoutua, varsinkin Disney Worldissä.

Täälläkin käytetään kirkollisverot oikein...
Rainforest Cafe, Sawgrass Malls


Hieno kuukausi ja emme jättäisi käymättä. Viihdyimme paremmin länsirannikolla vaikkapa Venicessä, St. Petersburghissa ja Crystal Riverissä kuin missään itärannikon kaupungeista. Emme osaa sanoa miksi. Ehkä se vaan on se rauhallisempi elämänmeno "maaseudulla" joka vetää puoleensa. Mitään hinkua paluusta Floridaan ei jäänyt päälle. Mietimme reilun kahden viikon jälkeen että onkohan kuukausi kuitenkin liian pitkä aika täällä. Tottakai, kun pojat tuosta kasvavat, on edessä varmasti reissu hiukan isompien puistoihin Disney Worldissä.

Loppuun vielä best ja worst places and things tilasto:

BEST:

by Aaron:
  1. Mäkkäri (käsi ylös kuka yllättyi!!!)
  2. NHL
  3. Risteily
  4. Disney World ilotulitus ja valoparaati

by Henkka:
  1. Disney World
  2. Risteily
  3. Jotkor peppöri
  4. Synttärilahjat ja -kakku

by Satu:
  1. Manaatit
  2. Disney World
  3. Risteily
  4. Muffinssit

by Jari:
  1. Dr Pepper 32 tölkkiä kympillä
  2. Dali-museo
  3. Manaatit

WORST

by Aaron:
  1. Vaatekaupassa käynti
  2. Ruokakaupassa käynti
  3. Se kun Henkka ärsytti

by Henkka:
  1. Se kun Aaron ärsytti
  2. Autossa olemiset
  3. Rangaistukset

by Satu:
  1. Motellien kosteat kokolattiamatot => kamala märkä haju
  2. Budjetista johtuva roskaruoan syöntipakko
  3. Vehnäjauhoa ja sokeria kaikkialla

by Jari:
  1. Ihmisten laiskuus
  2. Kulutusjuhlat
  3. Ameriikan meininki

Nyt ei muuta kuin Meksikon näkkäri namukaattoriin ja sinne jotkor peppörille!!! :)

tiistai 4. helmikuuta 2014

Crystal River - Dania Beach

Disney Worldissä tuli siis käytyä ja Crystal Riverin manaatit tuli nähtyä. Mahtavia oli molemmat. Olimme aluksi ajatelleet viettävämme pidemmänkin aikaa länsirannikolla, mutta viimeisen yön halla sai meidät muuttamaan mielemme ja päätimme siirtyä viimeiseksi viikoksi Floridan kuumimpaan kolkkaan. Miamin hoodeilla näytti sääkartta parhaalta.

Caspersen beach
Matkan varrelle päätimme kuitenkin lisätä vielä visiitin St Petersburghin Dali-museoon ja Venicen Caspersen beachille. Tuo ranta kun on kuuluisa sinne huuhtoutuvista fossilisoituneista haiden hampaista. Hampaat ovat yleensä sentin mittaisia, mutta hyvällä tuurilla voi löytää vaikka sormen kokoisenkin… Rannalla todellakin oli haiden hampaita ja niiden etsijöitä, koleasta ilmasta huolimatta. Täälläkin oli havaittavissa pro-luokan hampaidenmetsästäjiä haaveineen. Me tyydyimme pälyilemään paljaalla silmällä rantaviivaa ja löysimmekin parisenkymmentä, enemmän tai vähemmän hyväkuntoista hammasta.

Hammas
Rannalta lähtiessämme kiinnitti huomioni taivaalla liihottava nelimoottorinen, matalaa ääntä pitävä ja varsin hidasliikkeinen potkurikone. Se oli tulossa laskuun viereiselle kentälle. Kentän viertä ajellessamme huomasimme platalla kolme hienoa koneyksilöä. B-17, B-24 ja P-51. Pakkohan se oli pysähtyä ja käydä nappaamassa aidan raosta kuvat. Kyselin eräältä bongarilta että mitä täällä oikein tapahtui ja arvoisa Herra piti pitkän esitelmän kolmipäiväisistä avoimista ovista ja lentokoneista. Tuon Mustangin kyytiin kuulemma pääsee 2200$:lla. Mustang oli vielä C-malli ja tämä on ilmeisesti ainoa lentävä yksilö. Kipaisin ilmoittamaan Satulle että syömme seuraavan kuukauden pelkkää purkkinuudelia ja juomme hanavettä, oli mikä oli! Ilmoitustani ei tyrmätty välittömästi oikealla koukulla ja vasemmalla suoralla vaan rouva oli jopa suostuvainen. Mikä sen oikein on? Ehkä mä vaan olen niin ihana…:) No, tulin kuitenkin järkiini vallitsevan aikakapeikon, vilun ja valuuttavajannon saattelemana ja hyppäsin takaisin autoon. Mutta olisihan se ollut melkoinen kokemus päästä tuollaisen kyytiin!

B-17
B-24
P-51
Tämä oli kolmas Dali-museo jossa olen käynyt ja tämä oli mahtava ja upea ja huippu ja ja ja… Tottakai olisi vieläkin mahtavampaa jos koko Dalin tuotanto olisi näytillä samassa paikassa. :) Näytillä oli paljon teoksia koko taiteilijan uran ajalta. Opastettu kierros oli myös varsin asiantunteva ja sen avulla teoksista sai paljon enemmän irti kuin mitä yksin kierrellen ja katsellen saisi. Kierros kuuluu pääsylipun hintaan joka on 21$ aikuiselta ja 11$ lapselta. Lapsista puheen ollen, älkää tuoko niitä tänne. Käsittämättömän tylsä paikka lapsille, niinkuin varmasti kaikki voivat kuvitella; Henkka nukahti äitin syliin ja Aaron narisi koko kierroksen ajan aina kun vartija ei sitä hätyytellyt nousemaan ylös lattialta istumasta. :)

Dali-museo
Dania Beachillä meillä oli varattuna luottomotellimme Motel 6. Kaikin puolin kohtalainen ketju jota voin suositella ihan kaikille. Tarkoituksena oli lähinnä maata rannalla ja tehdä hiekkalinnoja. Ja niinhän me teimme. Aamulla pussipuuroa koneeseen, pari tuntia Aaronin koulua ja Henkan piirtelyä/pelailua ja sitten loppupäiväksi rantaan. Ei hullumpaa. Myös Henkan 4-v synttärit tuli juhlittua Dania Beachillä. Aamupalaksi kakkua ja itse juhlapäivällinen oli rannan tuntumassa sijaitsevassa leikkipuistossa. Päivällinen sisälsi pojille salaattia ja hodareita ja äitille ja iskälle läjän lihaa. Itse grillattuna tietenkin, sillä olimmehan me Amerikassa. Täällä on jokaisessa puistossa useita pöytiä, penkkejä ja grillejä. Käsittämätöntä ettei niihin ole kukaan piirtänyt mitään ja että ne ovat ylipäätään ehjiä ja käyttökelpoisia. Suomessa vastaava kalusto tuhotaan viikossa joko polttamalla ne tai viiltelemällä pöydät ja penkit täyteen kirkkoveneitä ym. taideteoksia. Yhtä kaikki, juhlapäivällinen oli varsin onnistunut. Pippuria ja suolaa olisi pitänyt vaan varastaa hiukan enemmän Burger Kingistä…

"Hiekkalinna" :)
Epäamerikkalaisesti salaattia alle
Hodaria naamariin
Grillimestari ite