sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Kuala Lumpur

Matka toiselle puolelle maapalloa alkoi siis varsin epämiellyttävissä merkeissä Liman lentokentällä. Huomattuamme kassin uupelon, säntäsin saman tien ulos katsomaan retuuttaisiko kukaan eksynyttä lammastamme. Noin vartin tuloksettoman pyörimisen jälkeen palasin rikospaikalle jossa olikin jo vartija tenttaamassa Satua tapahtumien kulusta. Pullakauppiaan tulkkaamana tietenkin. Hetken kuluttua paikalle saatiin myös poliisi joka johdatti meidät tourist informationiin. Tuo infon täti puolestaan toimi tulkkina meidän ja konstaapelin välillä. Aikansa kyseltyään ja vastauksia kirjailtuaan, juuri sellaiseen pienen pieneen salapoliisin vihkoseen, herra konstaapeli johdatteli meidät kamarille. Siellä istuimme ja odottelimme raportin valmistumista lähemmäs tunnin. Paperin saatuamme palasimme terminaaliin jatkamaan matkaamme.

Kammarin odotushuone
Huvittavinta terminaalin toiminnassa on se että valvontakameroiden tallentamaa kuvaa voi katsoa vasta vuorokauden kuluttua ja poliisilla ei kuulemma ole oikeutta nähdä tuota ensinkään! Kuka niitä sitten katselee ja miksi? Luultavasti herra konstaapelin meille antama rikosilmoitus on myös ainoa kappale koko asiakirjasta.

Edessä oli siis kolme lentoa 48 tunnin sisällä reittiä LIM-LAX-HKG-KUL. Tulee varmasti rattoisa reissu mielialan ollessa "hieman" matalalla. Lisäksi poikia luonnollisesti harmitti menetetyt iPadit.

Saamari kun sapettaa mutta onneksi päikkyläisten tekemä lakki säästyi!
Lennot meni kuitenkin yllättävän kivuttomasti, jos ei istumalihasten kipua oteta huomioon. Pojat pelasivat koneiden omilla näytöillä ja katsoivat elokuvia minkä kerkesivät. Toki välillä nukkumatti vei voiton taistelussa ja herrat nukkuivatkin matkan aikana ihan kohtalaisesti. Äiti ja iskä sen sijaan veti kaksi vuorokautta lähes samoilla silmillä. Äiti samoilla piilolaseilla, silmälasien ollessa jonkun sokean Limalaisen varkaan käytössä


Saavuimme hotellille aamulla 0300 aikaan ja huone oli aivan siedettävä. 27€ yöstä kun maksaa niin ei voi aivan kauheasti odottaakaan. Tosin maisema huoneen ikkunasta, varsinkin iltaisin, kohotti mukavasti viihtyisyyttä sekä mielialaa.


Viikko lähti käyntiin vahinkoilmoituksen laadinnalla ja tietenkin nukkumalla. Ohjelmaan oli suunniteltu etukäteen akvaariokäynti, sukelluskaupassa käynti, vaatekertojen uusiminen sekä ehkä jotain huvi- tai lintupuistoa. Viikon tärkeimpänä ohjelmana kuitenkin meidän kaikkien mielestä oli Päivi-open tapaaminen. Päivi ja Mika toisivat tullessaan hieman tuliaisia Suomesta meille jokaiselle. Aaronille DVD:n, Henkalle puuhakirjan, äitille ja iskälle molemmille uudet rannekkeet tietokoneisiin ja SALMIAKKIA!!! Päivin jakaessa lahjoja joulupukin tapaan alkoi ihoni kihelmöidä. Kylmä tuskanhiki nousi otsalleni puristaessani nyrkkejäni entistä tiukempaan. Pidättelin totaalista romahtamistani ja itkumyrskyäni katsellessani Päivin jakamia paketteja; yhteenkään kirjekuoreen ei mahdu sitten niin ensimmäistäkään salmiakkituotetta!!! AAAAAARRRRRGGGGHHHHH!!!!

Viikko piti siis sisällään shoppailua, niin ennalta suunniteltua kuin suunnittelematontakin ja Bird Parkin, Aquariumin sekä sisähuvipuisto Berjaya Times Squaren. Ostoskeskukset kuten Suria KLCC, Pavillion ja Berjaya Times Square olivat ennallaan ja uutena tuttavuutena löysimme vielä hieman keskeneräisen KL Sentralin. Tuolla ei ollut vielä juurikaan kauppoja auki, mutta veikkaan että parin kuukauden kuluttua kun palaamme KL:iin sinne on pakko mennä uudelleen. :) Sukellusvarusteiden perässä jouduimme laitakaupungille Zoo Negaran naapuriin, kauppaan nimeltä Rainbow Runners. Varsin hyvä valikoima laadukkaita Mares tuotteita suoraan varastosta ja vielä kohtuulliseen hintaankin. Suosittelen! Myöskin KLCC:n viereisessä valtavassa puistossa sijaitseva "sairaan iso" leikkipaikka sai asiantuntijaraadilta 10/10 pistettä.

Tässä näkyy noin yksi kymmenesosa leikkipaikasta...

Myös akvaario ja lintupuisto olivat edelleen käymisen arvoisia. Jotenkin noista kumpikaan ei enää tällä kertaa säväyttäneet samoin kuin edellisellä kerralla. Tulimme Satun kanssa siihen tulokseen että tähänastinen reittimme ja näkemämme eläimet ja maisemat ovat vaikuttaneet arvostelukykyymme. Hienoja paikkoja kuitenkin molemmat eikä kannata missään nimessä missata, varsinkin jos on lasten kanssa liikenteessä.

Aquariumin pisteet minun silmissäni nousivat huomattavasti tämän julisteen nähtyäni





Liekö lintutieteilijältä loppunut mielikuvitus näitä nimetessään...
Berjaya Times Square sisähuvipuisto oli myös varsin viihdyttävä. Sieltä löytyy laitteita ja kieputtimia kaiken ikäisille. Poikien ehdottomaksi suosikiksi nousi törmäilyautot. Keskellä arkipäivää kun meni puistoon, ei jonoa ollut missään ja herrat istuivatkin autoissa odottamassa uuden rundin alkamista. Toki rataa pyörittävällä herralla oli sen verran pelisilmää että antoi poikien rallata toistakymmentä minuuttia putkeen kun ei kerran ollut jonoa. Hmmm! Mitenkähän Särkänniemessä toimitaan vastaavassa tilanteessa?

Kansainväliset käsimerkit hanskassa
Kaikkia ei karuselli kiinnostanut ihan yhtä paljon, varsinkin jos pakotettiin menemään pikkuveljen kanssa. :)

Viikko KL:ssa meni siis mukavasti ja saimme vakuutusasiatkin hoidettua muutamassa päivässä. Oli myös mukava nähdä Päiviä ja Mikaa ja kuulla kuulumisia koulumaailmasta. Aaron oli myös aivan haltioissaan saamistaan kakkosluokkalaisten kirjoittamista kirjeistä. Aaron lupaa vastata niihin jokaiseen ja saatte ne, kunhan koulu siellä Suomessa taas alkaa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Tylsä - Tylsempi - Lima

Lähtö Cuscosta kohti Limaa tapahtui siis hieman jännittävissä tunnelmissa. Tulomatkasta kun oli tullut vähintäänkin ikimuistoinen… Matkalippuja myynyt setä haki meidät hostellilta kuten lupasi, tosin puoli tuntia myöhässä. Ennen kuin astuimme bussiin, pojat ja Satu ryystivät apteekista hankittuja ihmerohtoja pahoinvointia ehkäistäkseen. Ei sitten niin mitään hajua mitä mikäkin piti sisällään, mutta ilmeisen hyvän makuisiksi ovat tuotteet saaneet kun pojat pyysivät lisää.

Ristinmerkkien ja lääkitsemisen jälkeen matka alkoi mukavasti. Serpentiinitie oli huomattavasti mukavamman tuntuinen näin päiväsaikaan ja aiemmin mainitsemani Vittipaldikaan ei tuntunut olevan työvuorossa. Kyydissä oli siis suunnaton ero. Matka jatkui muutaman tunnin, kunnes se pysähtyi viiden jälkeen jonnekin vuoren rinteelle. Edessäpäin oli kuulemma Mas Grande reikä tiessä ja menisi pari tuntia ennen kuin tie voitaisiin taas avata. Ei kun ulos ja juoksuttamaan itseään ja poikia. Pysäkistä tuli muutaman tunnin mittainen ja loppumatka sujuikin ongelmitta. Kukaan ei oksentanut taikka paskentanut syliinsä, taikka toistenkaan syliin.




Limaan saavuimme seuraavana päivänä 23 tuntisen bussimatkan päätteeksi klo 1300 aikaan. Taas taksi alle ja nokka kohti Surcoa ja varaamaamme "kotia". Päätimme siis yleisen viihtyvyyden nimissä jättää Titicacan väliin ja tulla suoraan Limaan leikkimään kotia. Varsinkin pojat ja aikuisetkin olivat jotenkin kyllästyneitä matkustamiseen ja parin viikon varikkopysähdys tulikin aivan tarpeeseen. Uuden kotimme bongasimme VRBO -sivustolta ja 600$ hinta kahdelta viikolta ei kuulostanut ollenkaan pahalta. Tilaa oli kuitenkin 4h+k.


Päiväohjelma Limassa oli kutakuinkin seuraavanlainen:
07.00 pojat herää ja ryntäävät olohuoneeseen tappelemaan katsotaanko Kipukoskia vai Porkkessiitä
10.00 Äiti ja iskä heräävät poikien huutoon että meillä on näläkä
12.00 Äitin opiskelut alkavat, Aaronin opiskelut alkavat, Henkan piirtelyt ja leikit alkavat ja iskän juoksuaika kolmen koulutusrastin välillä alkaa
14.00 Aaronin koulu loppuu ja iskä alkaa laittamaan ruokaa
15.00 Ruokailu. Tää on ihan sairaan hyvää! Paljo parempaa ku äitin tekemä!!! Suolalla saa ihmeitä aikaan ;)
16.00 Sorsapuistoon ja leikkipaikkaan kuivien leipien kanssa
18.00 Kaupan kautta kotio
20.00 Iltapala ja pojat omaan huoneeseen tappelemaan siitä että kumpi siellä oikein ulisee ja kumpi vinkuu
21.00 Sankarit tummuvat
21.01 Äiti ja iskä avaavat kaupasta salakuljettamansa karkkipussit siinä uskossa, että termiitit nukkuvat
21.01:01 Aaron huutaa, että mikä siellä rapisee???
23.00=> Äiti ja iskä nukkumaan





Mitä tylsää tuossa nyt muka on? No ei niin mitään, mutta luulisi Liman kokoisesta kaupungista keksivän muutakin tekemistä kuin sorsien ruokkimisen. Me emme onnistuneet. Koko ilmapiiri Limassa on äärimmäisen masentava. Kaikki on harmaata ja likaista. Puistoja on kaikkialla, mutta ne on tietenkin aidattu ja tarkoitettu vain silmäniloksi. Jalalla sinne ei tarvitse astua esimerkiksi palloa potkimaan. Ihmiset ovat kuin Porilaiset; suupielet väärinpäin ja aivan koko ajan. Jopa lasten leikkipaikoilla taitaa vallita kirjoittamaton sääntö: "Hauskanpito kielletty!" Leikkipaikat ovat hiljaisia ja lapset liikkuvat siellä madellen tympeä ilme kasvoillaan, kunnes tulevat hullut veljekset Suomesta. Koko elämä puistossa pysähtyy kun meidän pikku mussukkamme kiljuvat ja kirmaavat telineitä ylös ja alas, hyppivät keinuista ja hakkaavat toisiaan, välillä tietenkin parkuen. Hulluista Suomipojista puhutaan Limassa vielä pitkään!







Myös ihmisten asunnot ovat äärimmäisen masentavia. Lähes kaikki talot ovat muutan kerroksen korkuisia ja sen etupuolella on vähintään neljä metriä korkea muuri tai kalterit. Tuossa muurissa on myös ovi josta nipin napin saa auton mahtumaan sisäpihalle. Sisäpihalla on yksi paikka per asunto ja mikäli autot ovat ruudussa, on koko piha täynnä. Asunnon kaikissa ikkunoissa on luonnollisesti kalterit. Ikkunoista näkee joko naapurin seinän kahden metrin päässä tai sitten oman talon seinän kolmen metrin päässä. Asunnoissa on yleensä 1-2 "kuilua" keskellä rakennusta josta saadaan johdettua valoa myös keskelle asuntoa. Kaunis ajatus, niinkuin kommunismikin, mutta ei se vaan toimi.

Tuon kahden viikon aikana emme jutelleet yhdenkään naapurin tai Limalaisen kanssa. Jos heihin sattui kadulla törmäämään, katse vetäytyi nopeasti tarkkailemaan jalkakäytävän viereistä katuojaa. Tässä kohtaa Limalaiset eroavat Porilaisista siinä, että Porilainen olisi vetänyt kyselemättä turpaan ja kysynyt että vittuiletko vai mitä oikein tuijotat!

Kävimme myös muutamalla ostarilla ja keilaamassa joka olikin koko Liman kohokohta. Pojille se oli eka kerta, iskä voitti kaikki ja äiti voitti naisten sarjan. Jos joskus aiot mennä Perussa keilaamaan ja sinulla on 43 jalka, ota ihmeessä omat kengät mukaan. 43 EI ole enää Perulaisessa keilakenkäasteikossa mukana. Oli pakko survoa 42:set jalkaan ja sinnitellä vuoro loppuun varpaat kippurassa.







Liikkuminen Limassa on varsin helppoa taksin avulla eikä hintakaan päätä huimaa. Kymmenkunta kilometriä maksaa muutamasta eurosta lähes kymmeneen euroon. Halvimmat kyydit on niitä epävirallisia takseja joista varoitellaan kaikkialla. Ajoneuvona on yleensä valkoinen farmari Corolla ja auto pysyy hädintuskin kasassa. Kalleinta päätä edustaa virallinen, keltainen taksi joka ryöstää matkustajan häikäilemättä. Ja kuten aina, muista sopia hinta ennen kuin nouset autoon.

Me siis saimme Limasta tarpeeksemme ja ei jäänyt minkäänlaista ikävää tätä kaupunkia kohtaan. Itse Perussa ei ole mitään vikaa, ja Machu Picchulle on päästävä uudestaan, kunhan pojat hiukan kasvavat ja pääsemme kunnon Inca Traileille. Lopullinen niitti Limavihallemme iskettiin lentokentällä. Lentomme lähti vasta 01.30 ja kaupungin tylsyydestä johtuen päätimme olla paikalla jo illalla ja kierrellä mahdollisia puoteja kentällä. Saavuimmekin kentälle jo ennen kahdeksaa ja kahvihammasta kolotti. Eikun kahville ja pullalle. Löysimme aivan törkeän hyvää "TaunoKallio"-kokoluokan kanelipullaa ja istuimme nauttimaan antimista. Hetken nautittuamme laskin kassimme. Yksi, kaksi, kolme, neljä… Eissaatana!!! Yksi puuttuu!!! Ja tietenkin se jossa lukee Mares ja jossa on Satun käsimatkatavarat.  

Päätämme tarinamme Ameriikoista tähän.

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Cusco - Sacred Valley - Machu Picchu

Matka Cuscoon siis taittui varsin mielenkiintoisesti ja ei välttämättä aivan kaikkien mielestä ihan niin miellyttävästi kuin oli kuvitellut. Hostelli oli nimeltään persoonallisesti Hostelling Cusco ja se oli varsin pelkistetty majapaikka, mutta juuri sopiva tarkoituksiimme. Huone oli tosin aivan helevetin kylmä. Alin mitattu lämpötila huoneesta oli 13 astetta. Saimme respasta pienen säteilylämmittimen jonka kolmesta säteilijästä kaikki yksi toimi. No, tyhjää parempi sekin. Lämpötila muuten Cuscossa huiteli yöllä nollan tuntumassa ja päivisin reilussa 20 asteessa. Ihan kuin Suomen kesä siis.

Hieman tuo korkeus väsyttää...
Cuscoon oli varattu aikaa 4 yötä ja tarkoituksena oli käydä Sacred Valleyssä sekä tietenkin Machu Picchulla. Mitään varauksia meillä ei tietenkään etukäteen ollut joten aivan ensimmäiseksi piti varata junaliput Machulle. Tarjolla on kahta eri junayhtiötä ja reilun kolmen tunnin junamatkan hinta vaihtelee 70 ja 400 USD:n välillä per suunta. Tuo kallein olisi pitänyt sisällään huippuluokan tarjoilut mennen tullen. Me päädyimme ostamaan muutaman omenan ja pari pakettia Oreoita. Myös pääsylippu Machulle piti hankkia etukäteen koska niitä ei kuulemma myydä ns. portilla. Omituista.


Ennen Machua ajattelimme vielä kuitenkin käydä Sacred Valleyssä ja sitä varten otimme ystävälliseltä katukaupustelijalta opastetun kiertoajelun laaksoon. Ajelu maksoi 135 solia meiltä neljältä ja lisäksi piti ensimmäiseltä etapilta ostaa turistipoletti 70 solin hintaan aikuisille. N. 80 eurolla siis päivän opastettu kiertoajelu bussilla ympäri laaksoa ja hintaan sisältyi vielä lounaskin. Uskomattoman halpaa siis.

Matka starttasi aamulla kello 730 ja pikkubussi tuli oikein hostellilta noutamaan meitä. Päivä piti sisällään nopeat vierailut Pisacissa, Ollantaytambossa, Chincherossa ja Urubambassa. Pysähdykset näissä kohteissa olivat ehkä hiukan turhan lyhyitä, mutta sitäkin antoisampia oppaan ammattitaitoisen selostuksen ansiosta. Taitaa Jari olla ollut unten mailla kun näistä asioista on lukiossa luennoitu. Sen verran tuli uutta tietoa. Tai sitten Antti ei vaan itse tiedä näistä hommista yhtään mitään. Varsin antoisa reissu siis ja ehdottomasti joka solin arvoinen. Tältä reissulta on myös hyvä ostaa tuliaiset jos sellaisiin on tarve. Hinnat kohteissa oli noin puolet Cuscon hinnoista ja lisäksi bussiin hyppäsi joka kohteesta jonkinlainen kaupustelija myymään kuka viinaa ja kuka DVD:llistä kuvia ja videoita. Kokapensaan lehtiä ei kukaan ihan autoon asti tullut myymään mutta niitä saa muutenkin ihan ruokakaupasta taikka hostellin 24/7 teepöydästä.


Toisia ei oppaan turinat kiinnostanut
Eikä toisiakaan...



Näin värjäämme lankaa.. Huoh!
Seuraavaksi vuorossa oli pitkään ja hartaasti odotettu Machu Picchu. Tällekin reissulle ostimme samaiselta ystävälliseltä katukauppiaalta kyydin rautatieasemalle, bussiliput rautatieasemalta Machulle sekä pääsyliput. Kyydin piti saapua hostellille 630 aikaan josta ajaa n. puoli tuntia asemalle. Asemalla pitää ohjeiden mukaan olla 30 min ennen lähtöä joka oli 742. Odotimme hiukan vaille seitsemään ja otimme taksin. Kusetusta, mietin aluksi, mutta toisaalta miksi setä kusettaisi meiltä 50 solia. Ehkä kuitenkin vain jokin väärinkäsitys.

Junamatkustamisen neitsyys menee justiinsa...
Ehdimme junaan ja vaunu oli todella hieno suurine ikkunoineen niin seinissä kuin katossakin. Etenkin Aaron oli tuosta junamatkasta aivan täpinöissään koska herra ei ole koskaan ennen ollut junassa. No, aloitetaan ura nyt sitten näinkin vaatimattomissa maisemissa Vauhti ei vuoristossa päätä huimannut ja maisemat olivat jälleen kerran aivan mielettömiä. Vaunussa oli kaksi henkilökunnan edustajaa jotka kiikuttivat hintaan kuuluvia virvokkeita ja naposteltavaa janoisille ja nälkäisille matkustajille. Myynnissä oli myös jos jonkunmoista muistoesinettä ja kuvakirjaa. Itse iskin silmäni pitkäaikaiseen haaveeseeni, ainakin 20 taskuiseen oliivinvihreään liiviin. Juuri samanlaiseen kuin Madventureskin suosittelee jokaiselle travellerille. Tiedustelin hintaa ja setä tokaisi ilmeenkään värähtämättä että 200. Vilkaisin Satua ja siitä ilmeestä pystyin päättelemään, että minun ei tarvitse pyytää setää toistamaan hintaa. Pidä tunkkis!


Päätepysäkin jälkeen oli vielä edessä bussikyyti serpentiinitietä pitkin itse Machu Picchulle. Varsin mielenkiintoinen sorapätkä. Heikkohermoisempi (Satu) olisi saattanut vaikka kiljahtaa jossakin mutkassa. :)

Tuonne alas se juna meidät jätti
Täälläkin oli portilla oppaita tarjolla mielin määrin. Ihan tuli Chichen Itza mieleen. Päätimme kuitenkin siepata kartan alueesta ja tehdä omat retkemme kaupungissa. Sisään päästyämme kaupunki ja maisema aukesivat edessämme. Joka ainoa karva joka tähän ruumiiseen on kiinnittynyt oli tanassa kuin Rushin konsertissa konsanaan. Tämä tana ei johtunut lämpötilasta sillä se oli mukavan kuuma auringon porottaessa lähes pilvettömältä taivaalta.


Seuraavaksi oli vuorossa valinnan paikka; Inka Bridge vai Intipunku Sungate. Toiselta näkisi koko kaupungin korkealta ja toisella saisi testata poteeko kukaan korkeanpaikankammoa. Retkueemme ikärakenteen vuoksi valitsimme Inka Bridgenjolla ei ollut korkeusvaihtelua aivan yhtä paljon. Saattaa olla että suoritetussa pikagallupissa äänestäjien mielipiteisiin vaikutettiin vihjailemalla äidin mahdollisesta kammosta ja sen aiheuttamista huvittavista reaktioista.



Polku sillalle kulki vuoren seinämää pitkin, niinkuin äitikin. Pojat loikkivat puolelta toiselle ja iskä heilui kameran kanssa. Näkymä perillä oli upea. Korkeanpaikankammo ei vallannut ketään ja perille päästiin. Toiset roikkuivat seinään pultatussa vaijerissa rystyset valkoisina ja toiset menivät hevosloikkia pitkin polkua äidin "nyt pojat lopettakaa" kiljunnan säestämänä. Kaikui muuten aika komeasti!


Älkää nyssittevvaa purokko siittä!!!


Machu Picchu oli mieletön. Aivan älyttömän mieletön. Ehdoton ykkönen maailman hienoimmat ja kauneimmat paikat listallani. Näkymää ei ainakaan minun verbaalisilla kyvyilläni pysty kuvaamaan riittävän tehokkaasti. Valokuvat kertovat osan totuudesta ja jos joku kuvista saa karvasi nousemaan pystyyn, odotapa kun näet paikan livenä. Kuvia on enemmän osoitteessa www.facebook.com/forsmannit
 





Ei pöllömpi paikka joogailla


Pojat jaksoivat kiipeillä komeasti nelisen tuntia Machu Picchulla. Hieman arvelutti kuinkahan käy mutta hyvinhän tuo meni. Paluumatka junalla meni rauhalliseen tyyliin ensimmäiset kaksi tuntia kunnes pysähdyimme. Vaunun setä kävi kertomassa että edessä olevalla junalla on ongelmia ja tulee pikkuisen viivettä. Tuo viive venähti neljään tuntiin ja olimme takaisin asemalla heti puolen yön aikaan. Vaunussa oli huvittavaa seurata kuinka kaksi ihmistä hiillosti setää koko ajan kyselemällä että koska mennään, kauanko vielä kestää, mikä siellä oikein on… Hiillostajista toinen otti oikein asiakseen tämän pikku seisokin ja keräsi allekirjoituksia muilta matkustajilta adressiin jonka hän oli kirjoittanut kauniilla käsialalla ruutupaperille. Nimien keräily aloitettiin luonnollisesti meistä koska olimme vaunun ainoa lapsiperhe. Meidän pojat istuivat kiltisti paikoillaan koko matkan ja pelasivat padeilla, juttelivat, söivät ym. Kerroin tätille että en todellakaan aio laittaa nimeäni tuollaiseen lappuun ja että luuletko että ne seisottaa tätä junaa tässä ihan huvin vuoksi, eivätkä tee asian eteen mitään? Ilme oli näkemisen arvoinen! :) Täti palasi paikalleen ja jatkoi lappunsa tuunaamista. Että jotkut viitsivät… 

Junan saavuttua asemalle neljä tuntia myöhässä oli lippusetä meitä vastassa ja pahoitteli kovasti että kuski ei ollut löytänyt meitä aamulla. Lisäksi hän tarjoutui heittämään meidät seuraavana päivänä bussiasemalle hyvityksenä aiheutuneista kuluista. No sehän vain sopii.



Viimeinen päivä Cuscossa meni omatoimiretkeilyn merkeissä ja matkaeväitä ja matkapahoinvointilääkkeitä ostellessa. Bussi lähtisi 1400 ja matka kestäisi hiukan alle vuorokauden. Tällä kertaa meillä kaikilla oli VIP-liput ja osaa porukasta matka taisi jännittää enemmän kuin toisia. :)