sunnuntai 24. elokuuta 2014

Malapascua - Boracay - Kuala Lumpur - Bali

Matka kohti Balia alkoi leppoisasti vene-auto-lento-auto-vene-auto yhdistelmällä. Suoraan Balille tai edes Kuala Lumpuriin emme tietenkään voineet mennä. Kuten aiemmin kerroinkin, päätimme säästää lennoissa ja koukkasimme Kalibon kautta. Mennessä vietimme päivän siellä ja totesimme sen riittävän. Oikeastaan ainoa mahdollinen paikka, jonne Kalibosta on järkevää mennä muutamaksi päiväksi jatkolentoa odottamaan, on Boracay.

Pikkuisen pelotti mennä mennä pyörimään ihmisten ilmoille, ah, niin rauhallisen Malapascuan jälkeen. No, eipä mitään. Sikamaisuus alkoi heti Kalibossa satamassa. Auton pysähdyttyä kuljettaja kysyi tarvitsemmeko kantajaa. Emme tarvitse, olen Suomalainen kapiainen ja menen yksin vaikka läpi harmaan kiven. Ja tiedä mitä sekin taas maksaa. Saimme laukut revittyä laiturille kuljettajan vetäessä letkaa tyhjin käsin. Silta veneeseen oli niin kapea, etten mahtunut kasseineni siitä yhdellä kertaa. Jätin siis yhden laukun laiturille odottamaan kunnes hakisin sen. Virhe! Eikös joku yliavulias herra tullut laukku olalla vastaan kun palasin sitä noutamaan. Ei auttanut SEIS!-komennot vaan laukku siirtyi veneeseen herran toimesta. Istuttuamme alas saapui tämä herrasmies pyytämään tippiä. Kyllä. Se tuli oikein pyytämään. Annoin viisi kymppiä ja herra sanoi että haluaa enemmän. Satanen olisi kuulemma sopiva summa. Muistin virkistykseksi mainittakoon että ravintolasta saa alle satasella ruoka-annoksen... En heltynyt aneluihin ja sain murhaavan katseen. Puolen tunnin venematkan mietin että minkähän säkin suututtamani herra nakkasi mereen. Sama ralli oli luvassa vastarannalla ja nyt jouduin jo korottamaan ääntäni että herrat pitivät näppinsä erossa matkatavaroistamme. Ja kyllä, ymmärrän että nämä herrat tekevät työtä elääkseen, mutta en vaan voi sietää moista kusetusta!


Boracaylta varasimme Sveitsiläisen Ralphin pyörittämän, hyvinkin omaperäisesti nimetyn, Ralph's Placen. Oiva valinta! Paikka sijaitsee korkealla mäen rinteessä ja näköala on, hmmm, tai ainakin on joskus ollut aika makea. Nyt näköala koostuu veneistä, vesiskoottereista, vetovarjoista, hinattavista banaaneista ym. turistihelvetin peruskaurasta.


Itse majoitus oli siis hyvinkin tyydyttävä. Iso kaksikerroksinen bungalowi joka oli käytännössä avointa tilaa ulos asti. Ei siis varsinaisia ulkoseiniä vaan kevyt bambukaide ja verhot joista sai hiukan näkösuojaa. Pisteen i:n päälle viihtyvyydessä antoi paikan koirat. Valtavan läski labradori, kaksi valtavan läskiä lähes labradoria sekä valtavan läski naapurin koira. Pojat ja Satu olivat myytyjä. No täytyy myöntää että saattoi omakin sydän aavistuksen heltyä koira-ajatuksen puolelle.



Itse saari, rannat ja kylä oli täynnä turisteja ja hintataso sen mukainen. Käsittääkseni Boracaylla vierailee joitain maailmanluokan julkkiksia jonkun verran ja saaren palvelutaso oli myös sen mukaista. Tarjolla oli noiden aiemmin mainittujen lisäksi mm. helikopterikyytiä saaren ympärillä taikka lentokentälle, limusiinia, Hummeria ja aivan mitä vain voi kuvitella. Turistimäärä saarella on siis aivan älytön. Keskustelimme aiheesta Ralphin kanssa ja hän kertoi että rakentamista saarelle ei juurikaan rajoiteta vaan lähes kaikki uudet yrittäjät ovat tervetulleita. Ennätys yhtenä päivänä saapuneista vieraista on kuulemma hiukan yli 50 000 sielua.

Noina kolmena päivänä vietimme aikaamme pääsääntöisesti majapaikassamme makoillen. Toki ruokailut hoidettiin kylällä ja rannallakin tuli käytyä. Iltapalaa järjestimme bungalowiimme Boracay Delistä josta löysimme hapankorppuja ja juustoja. Maistui melko hyvälle 7 kuukauden paahtoleipäkuurin jälkeen. Yhteenvetona sanottakoon että Boracay on kamala paikka. Bulgarian Sunny Beach kohtasi viimein voittajansa pidettyään kamalimman paikan titteliä hallussaan lähes 13 vuotta.


Boracaylta poistuttuamme matka jatkui Kuala Lumpuriin vastaanottamaan kauan odotettuja mummia ja vaaria. Mummin ja vaarin kone saapui KL:iin aamulla ennen kahdeksaa ja lähdin yksin heitä vastaan. Hetken odottelun jälkeen tutunnäköinen parivaljakko käveli saapuvien lentojen käytävää pitkin. Nostin molemmat käteni ja kohotin kirjoittamani kyltin jossa luki:"Äiti ja Iskä" ihan vain siltä varalta, ettei ne enää tunnista poikaansa 7 kuukauden jälkeen. Tunsi ne. :)

Koska ne oikein tulee???
Hotellilla jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Kyyneliä tirskahteli kaikilta ja mummi pussasi molemmat pojat litimäriksi. Sisäänkirjautumisen jälkeen jätimme pojat mummin ja vaarin seuraan ja lähdimme itse käymään kaupoilla. Sukellusvarusteita ja iPadeja kun tuli tilattua muutama viikko aiemmin ja nyt ne olivat noudettavissa. Matkalla keskustaan tapasimme rautatieasemalla Irakilaisen Hamidin joka kutsui meidät syömään. Jätimme väliin ja sanoimme että ehkä joku toinen kerta. Herra kuitenkin pyysi meitä myöhemmin naamakirjassa kavereiksi sekä tiedusteli Satulta olisiko hänen kaveripiirissään vapaita Suomalaisia naisia jotka haluaisivat mennä hänen kanssaan naimisiin. Meille ei kummallekaan tullut ainakaan heti mieleen yhtään sopivaan ehdokasta. Jos kuitenkin juuri Sinusta tuntuu että haluaisit tutustua Hamidiin tarkemmin niin yst. vast. tlk. :)



Seuraaavana päivänä olikin aika jatkaa matkaa Balille. AirAsialla tietenkin. Leppoisa lento ja eväät olivat jälleen kerran kohdallaan. Mummin mielestä tosin hiukan liian maukasta mutta eiköhän se kohta totu. Oma annokseni oli tällä kertaa lähes täydellinen, ainoastaan toinen tomaateista oli väärin päin... :(


Hotellille päästyämme respan täti kertoi että teidän varaus alkaa vasta yhdeksäs päivä. Jaahas, ja nyt on kuudes. Pieniä informaatiokatkoksia taikka väärinymmärryksiä on siis ollut matkustajien sekä JarSa-matkojen välillä. No eipä hätää, hotellissa oli tilaa ja VISA kelpasi.

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Malapascua

Taas on mennyt aivan liikaa aikaa edellisestä päivityksestä, mutta korjataanpa tilanne. Syy päivittämättömyyteen on luonnollinen; en ole viitsinyt. Piste. Elämä Malapascualla on ollut hyvin hyvin rauhallista ja seesteistä. Mihinkään ei ole ollut kiire ja meille ei ole tapahtunut oikeastaan mitään kirjoittamisen arvoista. Seura on siis tehnyt kaltaisekseen. Kiteytetään nyt kuitenkin viime viikkojen tapahtumia ja koitetaan saada edes jonkinlainen mielikuva lukijoille aikaiseksi.

Kaksi koiraa
Päiviimme kuului siis opiskelua, syömistä, nukkumista ja sukeltamista. Opiskelijoita oli kaksi, äiti ja poika. Aaronin kanssa aloitimme aamut matematiikan ja äidinkielen opinnoilla. Kavereilla kun oli jo koulu loppunut Suomessa, niin pitihän meidänkin saada pojan ensimmäinen luokka päätökseen. Siinä onnistuimme varsin mallikkaasti ja vanhat koulukirjat hävitimme asianmukaisesti. Hetken mietin että pitäisikö opettaa pojalle tulentekotaitoja ja polttaa kirjat nuotiossa, kuten isäkin teki ysiltä päästyään. Päätin kuitenkin jättää tämän Aaronin itsensä oivallettavaksi tuleville vuosille. :) Matematiikan ja äidinkielen lisäksi ohjelmaan kuului englannin opiskelu. Pari vuotta siis varaslähtöä sillä saralla. Englanti tuntuu maittavan Aaronille ja kyllähän herra on siinä huimasti kehittynytkin. Toki tuota edesauttaa englantia puhuvat paikalliset lapset eli en aivan kaikkea kunniaa voi itselleni ottaa. Toki kynnys puhumiseen on edelleen hiukan korkea, kun ei ehdi miettimään kaikkia sanoja hetkessä valmiiksi vaan on helpompi huitoa käsillä ja huutaa look! No, kyllä se siitä kohta lähtee.

Kakkosluokkalainen
Aaronin käydessä koulua Henkka piirteli, leikki legoilla tai häiritsi meitä, taikka äidin opiskelua. Sain ylipuhuttua Satun menemään sukelluskouluttajakurssille jo Costa Ricassa, mutta sikäläisen keskuksen ollessa niin kammottava, päätimme tulla tänne. Tuo IDC olikin oikeastaan ainoa syy miksi valitsimme juuri Malapascuan kodiksemme reiluksi kuukaudeksi. Satu kirjoittaa oman kappaleensa IDC:stä ja koko prosessista tuonnempana.

Ankaraa opiskelua
Satu opiskeli ensimmäiset kaksi viikkoa kotona ja jälkimmäiset kaksi Thresher Shark Diverseilla. Nuo jälkimmäiset kaksi viikkoa saimme olla miehissä kaikessa rauhassa. Aika kului kohtalaisesti vaikka äidin poissaolo tuntui miehistöä rassaavankin. Varsinkin kun ensimmäiset viisi päivää satoi taukoamatta taifuunin pyyhkiessä Filippiinien pohjoisosia. Mekin siis saimme osamme myrskytuulista, komeista salamoista ja sateesta. 20 neliöinen koti ilman turhakkeita tuntui hetkittäin aavistuksen ahtaalta ja itse kullakin oli pinna välillä "hieman" kireällä. Mutta, me selvisimme. Aamusta iltaan legoja, pikkuautoja, Afrikan tähteä, Unoa ja herrojen välienselvittelyä. Hyvä me!!! Sään parannuttua kävin toki välillä sukeltamassa poikien ollessa joko kaksin rannalla, taikka veneessä odottamassa. Lähes kaikki ihmiset ihmettelivät herrojen hyvää käytöstä niin veneessä kuin rannallakin. Käsittämätöntä! No, kaipa ne sitten osaa käyttäytyä vaikka välistä tuntuu, että olisi parempi lukita nuo riiviöt huoneeseen viikoksi. :)

Afrikan tähteä Jon Jonin kanssa
Lopulta äidin loppututkinto koitti ja läpihän se meni. Heittämällä! Mielettömän hieno suoritus! Hyvä äiti! Nyt meitä on siis kaksi kouluttajaa perheessä. Satun pakettiin kuului myös kuusi specialty instructor kurssia joten loppuaika menikin sitten niiden kimpussa. Lyöttäydyin parille spessulle itsekin mukaan, ettei Satu vaan pääse kiilaamaan minusta ohi! :)

Uudet kouluttajat
Viiden viikon aikana poistuimme saarelta kerran käymään lääkärintarkastuksessa ja ostoksilla. Aluksi olimme ajatelleet ottaa vene/autokyydin rannalla pyöriviltä herroilta, mutta ystävällinen hotellintäti järjesti meille reissun puolet halvemmalla. Sama pätee rantakaupustelijoiden hedelmiin ym. Turistia koijataan siis täälläkin ihan kunnolla ja onhan se tavallaan aivan ymmärrettävääkin. Tosin kun siitä jää kiinni, ei ainakaan minun kanssani tule enää kauppoja, vaikka hinta tippuisikin paikalliselle tasolle. "Mainlandillä", eli Cebun saarella, matka jatkui skoottereiden kyydissä. Kolme päällä luonnollisesti. Lääkärintodistus maksoi muutaman eiron eikä toreilta hankittujen ostoksien hinta päätä huimannut. Valikoimaa löytyi kumilenkeistä siankorviin ja kananjaloista porkkanoihin. Lihan ostamisen jätimme suosiosta supermarketiin kun siellä on oletettavasti jopa kylmäkoneita. 1,8 kiloa naudanlihaa maksoi alle 10€… 

Kassit täynnä evästä
Niin mikä jääkaappi??? Mikä se on?
Mitä muuta tekemistä saarella sitten on sukeltamisen lisäksi? Rannoilla makailu, "kylissä" pööpöily ja maleksiminen ympäriinsä ovat kaikki kaikessa. Toki, jos tykkää imeä rommikolaa taikka kaljaa kuppiloissa, niin ne ovat yleensä auki niin kauan kuin on asiakkaita. Noista kuppiloista saa myös ihan hyvää ruokaa, eikä hintakaan päätä huimaa. Tasokkaammissa joutuu pulittamaan hampurilaisesta ja ranskalaisista jopa 4€ kun taas halvimmista saa riisi-kana annoksen eurolla. Meidän suosikiksemme nousi läheinen Ging Ging, sen yllätyksellisyyden ja edullisuuden takia. Ruoka Ging Gingissä oli mautonta, jos sitä oli, tai jos sitä ylipäätään tuli. Kävimme siellä lähes päivittäin vähintään aamupalalla ja valehtelematta tilaus ei mennyt oikein kuin noin joka neljäs kerta. Välillä jäi jotain tulematta, taikka tuli jotain täysin muuta kuin mitä oli tilattu. Siinä sitten laskua maksettaessa yhdessä hihiteltiin ja hymyiltiin. Uskomattoman uskomatonta. Varsinkin kun olimme usein ainoat asiakkaat koko paikassa.

Nugetteja ja ranskalaisia @ TSD
Kävimme myös Aaronin kanssa tekemässä Bubblemakerin. Voi tuota onnen määrää, niin pojan kuin isänkin. Varsin liikuttava kokemus viedä oma poika ensimmäistä kertaa sukeltamaan. Maskiakin iskä joutui tyhjentämään, ja ei, se ei vuotanut. Aaron ei kuulemma omien sanojensa mukaan nukkunut tippaakaan koko edeltävänä yönä, ja koko aamun ennen sukellusta sydän kuulemma tunkutti ihan sairaasti. Voin vain kuvitella! Sukelluksen jälkeen kuitenkin hymy oli kaikilla herkässä ja kysymys kuuluikin: "Millon musta tulee Instructori?" :) Myös Satun Course Director Bas huomasi piilevän kyvyn ja lupasi Aaronille ilmaisen IDC:n kunhan ikävaatimukset täyttyvät. Jos siis Bas luet tätä kääntäjän kanssa, niin voin vakuuttaa että tämä lupaus ei Aaronilta aivan heti unohdu! ;)

OK!!!
Mr. Bubblemaker
Tuleva kouluttaja tulevan CD:nsä kanssa
Jos siis haaveilet matkasta Filippiineille ja haluat sukeltaa kettuhaiden kanssa, mene Malapascualle ja valitse keskukseksi Thresher Shark Divers. En keksi mitään, minkä olisi voinut tehdä paremmin kuin miten he hoitivat homman. Loistava keskus! Jos taas haaveilet romanttisesta rantalomasta paratiisisaarella, taikka toimintalomasta ja biletyksestä, mene jonnekin muualle. Saarella on siis riittävän vähän kaikkea ja olimme 100% tyytyväisiä valintaamme.

Bye bye Malapascua!
Tästä on siis hyvä jatkaa matkaa kohti Balia ja, hmmm, hieman erilaista ympäristöä. No emme voi valittaakaan kun on tarjolla ilmainen majoitus kuukaudeksi ja ehkä jopa muutama vapaapäivä äidille ja iskälle ihan kaksin. Mummi ja vaari ovat siis tulossa poikia katsomaan. Sain myös ylipuhuttua isäni sukelluskurssille ja taidankin astua sivuun, kun tuo Satu tarvitsee nyt kouluttajakokemusta ettei pääse taidot unohtumaan. ;)