Gili Air

Matka Gili saarille alkoi sujuvasti suoraan Zodiakin pihasta aamulla 0700 aikaan. Saimme puhuttua respalle että jättäisimme laukkumme sinne säilöön kymmeneksi päiväksi ja hakisimme ne kun palaamme. Kaikki kävi! Respa ei ilmeisesti vain ymmärtänyt että emme enää tule tähän hotelliin asumaan vaan menemme toisaalle. Hän ei myöskään tainnut ymmärtää että kymmeneksi päiväksi…

Pikkubussilla siis pari tuntia Padang Baihin ja sieltä speedboatin kyytiin toiseksi mokomaksi. Pientä pompotusta paatti piti mutta hengissä selvittiin eikä oksennustakaan ainakaan sisätiloissa ollut havaittavissa. Ainoa pikku miinus veneessämme oli sen varsin puutteellinen hevosvoimamäärä; vaivaiset kuusi kappaletta 250 heppaisia perämoottoreita. No, onneksi kilpailija hoisi homman hieman paremmin ja oma mielikin parani kun pääsi edes näkemään miehekästä meininkiä. Ihailtavaa kuinka mikä tahansa asia voi lähteä aivan totaalisesti käsistä…

Gileiltä, ja tarkemmin sanottuna Gili Airilta, olimme varanneet Lucy's Garden nimisen bungalow majoituksen. Paikka oli hyvin viitoitettu ja sinne oli niiden perusteella helppo löytää. Loppumetreillä, lehmiä väistellessä, meinasi tosin usko loppua, mutta pääsimme perille. Kävellen tietysti. No, eipä matka satamasta ollut kuin alle kilometrin ja rinkkojen ja muiden nyyttien roudaamista oli viime aikoina tullut harrastettua muutenkin turhan vähän.

Gilit koostuvat kolmesta saaresta. Trawanganista, Menosta ja Airista. Me valitsimme siis Airin sen ollessa sellainen välimallin saari. Trawangan on bilepaikka ja Meno, päinvastoin kuin nimensä, rauhallisuuden tyyssija. Autoja, skoottereita ja koiria näillä saarilla ei ole ensimmäistäkään. Tosin joku neropaatti oli päättänyt kiertää tämän säännöksen tuomalla Airille sähkömopon… Kulkeminen paikasta toiseen tapahtuu jalkaisin, polkupyörällä taikka hevosvankkurilla. Mieletön rauhallisuus Balin jälkeen siis.

Sukellus Gilien ympäristössä oli "ihan ok". Ei mitään ihmeellistä eikä mitään kamalaakaan, siis yksinkertaisesti ihan hyvää. Iso osa koralleista oli kuollutta mutta toipumisen merkkejä oli havaittavisssa. Hyvä niin. Virta oli paikoin melko voimakasta, mutta mikäs sen mukavampaa kuin röhnöttää paikallaan ja antaa virran hoitaa hommat. Myös uunituore OWD pääsi kokemaan virtasukelluksen iloa ja suoriutui siitä varsin mallikkaasti. :) Myös Aaron kävi kerran sukeltamassa, tällä kertaa äidin kanssa tosin. Saarella käytimme Oceans5 nimistä keskusta ja siellä homma toimi. Suosittelen lämpimästi!!!

Päivät Airilla kului leppoisasti snorklaillessa, altaalla roikkuessa, rannalla kävellessä tai sukeltaessa. Äärimmäisen rentoa ja rauhallista elämää siis. Iltaisin oli luvassa ruokaa ja korttipelejä. Kävimme parina iltana Satun kanssa Shark Guardian luennolla ja pääsin molemmilla kerroilla itsekin lauteille vetämään osan esityksestä. Hieno kokemus ja hyvää harjoitusta tulevia omia esityksiä varten. Shark Guardian on siis hyväntekeväisyysjärjestö joka pitää luentoja haista, niiden suojelusta, uhista haita kohtaan sekä korjaa ihmisten vääriä luuloja haista. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.sharkguardian.org ja sieltä löytyy myös tutunnäköinen profiili leadereiden joukosta. Kävimme Brendonin, SG:n perustajan, kanssa myös yösukelluksella. Tarkoitus oli mennä tarkkailemaan valkoevähaita ja niiden yöllistä saalistamista. Kaksi yksilöä osuikin kohdalle täydessä touhussa ja kyllä se näköjään valkoevähaikin osaa uida nopeasti. Hieno sukellus!

Paluumatka Balin suuntaan jännitti kahdestakin syystä. Edellisenä iltana oli törkeä tuuli ja sen mukana tietenkin aallokkokin oli melkoinen. Olisiko speedboat täynnä oksennusta vai ei? Toiseksi, meidän passimme olivat visan jatkamisen takia Balilla ja toimisto josta ne voi noutaa sulkisi ovensa 1700. Lento Kuala Lumpuriin lähtisi 0700 seuraavana aamuna. Olisi siis vähän niinkuin pakko ehtiä Seminyakiin ennen viittä. Veneen piti lähteä 1030 mutta ei sitä näkynyt vielä silloin. Tuntia myöhemmin alumiininen alihevosvoimainen kiituri kuitenkin rantautui ja ryntäsimme sisään. Meri oli lähes tyyni. Toinen peloista oli siis selätetty. Vastarannalla haasteita tuli puolestaan siitä että jos kuusi ihmistä ostaa kuusi lippua bussiin, tai siis helvetin pieneen ja kuumaan liteaceen, niin pitääkö näiden kuuden ahtautua viidelle istuimelle koska kaksi heistä on lapsia? Bussi, eikun liteace, oli siis hiukan ylibuukattu ja ryhdyin käymään keskustelua Herra lipunmyyjän kanssa. Hän kertoi että autosta voi aina tulla ulos ja odottaa seuraavaa kyytiä. Vereni lähes kiehui mutta sain kuin sainkin pidettyä kaiken sisälläni. Jos meillä ei olisi ollut kiire niiden passien takia istuisin varmasti vieläkin Padang Baissa odottamassa seuraavaa bussia, siis Liteacea… 

Kello 1615 tempaisin Bali expat servicesin oven auki ja pyysin saada passit. Hienosti oli viisumit liimattu ja leimattu ja kaikki oli kuin pitikin. Eihän tässä tullut edes kiire! Jos indonesiaan ottaa viisumin maahan saapuessaan sen saa ainoastaan 30 päiväksi. Tuota voi jatkaa toiset 30 päivää käymällä 3 kertaa immigration toimistossa ja maksamalla siitä muutaman kympin. Expat servicen kautta viisumien jatkot maksoivat noin tuplat mutta päätös oli helppo. Kolmena päivänä Seminyakista Kutalle ja takaisin taksilla ja ties kuinka kauan toimistolla ei oikein innostanut joten päätimme maksaa lystistä jollekin muulle.

Indonesia alkoi siis olla käsitelty ja matka kohti Malesiaa ja Johor Bahrun Legolandia oli alkamaisillaan. Kaikilla oli gallupin mukaan saiRAAN kivaa. Seuraavassa jaksossa enemmän Legolandista ja Malesiasta. Kuulemiin!

Bali

Pienten alkukangistelujen jälkeen reilun kolmen viikon jakso Balilla starttasi siis Hotel Zodiakissa Seminyakissa. Huoneita oli varattuna kaksi ja vaari oli varausta tehdessään maininnut että toiseen tulee kaksi aikuista ja toiseen kaksi aikuista ja kaksi pienempää ihmistä. Myös varausvahvistuksessa henkilömäärä oli täysin oikein. Huoneissa oli kuitenkin tuiki tavalliset parisängyt, ilman lisävuoteita. Neljä, tai edes kolme ihmistä 190cm leveässä parisängyssä kolme viikkoa ei aivan kauheasti lämmittänyt mieltä. Harkinnassa oli lisävuoteen ottaminen mutta sen hinta oli yli puolet koko huoneen hinnasta. Harkitsimme myös ostavamme pari hetekaa… Lopulta kuitenkin vaari laittoi haisemaan ja varasi pojille oikein oman kopin. Kiitos vaari! Liekö päätökseen vaikuttanut pari yötä huoneessa majaillut pikkumies jonka jalka oli milloin suussa ja milloin kylkiluiden välissä. :)

Hotelli oli kohtalaisen uusi ja paikat olivat kohtalisessa kunnossa. Tosin joka paikassa oli likaista ja pölyistä ja meidän vuodevaatteemme vaihdettiin koko aikana vain kerran. Pesuhuoneessa vesi makasi pikimustissa nurkissa 24/7, vessapaperirullia oli telineessä yksi, riippumatta jäljellä olevasta paperimäärästä, eikä wc-harja ilmeisesti kuulu paikallisen siivousalan ammattilaisen työkaluvalikoimaan ensinkään. Huoneiden lattiat olivat likaisia rantuja täynnä, koska mopin pesuvesi tuntui myös olevan kortilla. Saattaa olla että vettä vain lisättiin sankoon kun sen taso oli laskenut alle hälytysrajan. WiFi oli surkein koskaan kokemani. Oikein tuli ikävä modeemiaikoja. Jopa puolustusvoimien tarjoama internetyhteys on, Henkkaa lainatakseni, saiRAAN nopee! Aamiaisesta, tai siis sen rippeistä, ei myöskään voi sanoa mitään positiivista. Jos tarjolla oli kahvia, kupit ja maito oli loppu, jos hedelmiä, lautaset oli loppu, jos leipää, voi ja hillo oli loppu, jos mehua, lasit oli loppu. Ja sama toisinpäin. Jos oli kuppeja, pannu oli tyhjä, jos oli lautasia, hedelmät oli loppu jne… Ei siis kovinkaan häävi paikka mutta eipä hintakaan päätä huimannut! ;)

Kahvia olisi mutta mistä kuppeja?

Päivät Balilla pyörähtivät käyntiin, yllätys yllätys, Aaronin koululla. Iltapäivisin oli sitten aikaa pyöriä rannoilla ja kaduilla ihmettelemässä ihmispaljoutta ja väistelemässä autoja ja skoottereita. Teimme myös päiväretkiä Ubudiin apinapuistoon, Uluwatun temppeliin, Nusa Lembonganille sekä vaarin sukelluskurssin avovesisukelluksiin liittyen sukellusreissuja Padang Baihin ja Amediin. Ubud oli meille jo tuttu neljän vuoden takaa ja hämmästys tuonkin alueen räjähdysmäisestä kasvusta oli melkoinen. Liikenne on täysin tukossa kaikkialla autojonojen madellessa muutamaa kymppiä eteenpäin. Koko eteläinen ja itäinen Bali on niin ylikansoitettu että tästä ei voi seurata hyvää. Pikaisen googletuksen jälkeen löysin tilastoja joiden mukaan asukasluku Balilla on kasvanut neljässä vuodessa lähes miljoonalla.

Jopa leijojen koko on lähtenyt käsistä.

Uluwatu oli uusi kohde meille kaikille ja maisema perillä oli mieletön. Myös alueen apinat olivat mielettömiä, kirjaimellisesti. Tuloksena kahdet apinan raiskaamat Ray Banit. Mites, kuuluuko matkavakuutukseen apinavahinkot? Toki taas on peiliin katsomisen paikka, eräillä. Kaksi seurueen jäärää, rakas isäni ja rakas vaimoni, eivät kumpikaan piitanneet kuljettajan kehotuksesta laittaa aurinkolasit piiloon kierroksen ajaksi.

Lasivaras

Uluwatu

Kecak esitys

Myös retki Nusa Lembonganille oli uutta meille kaikille. Reissu piti sisällään venematkan, banaaniveneajelua, snorklausta, lounaan, kanoottimelontaa, lasipohjaveneen ja opastetun lenkin saarella. Apinaa koijattiin taas oikein huolella. Snorklailu tapahtui saaren rannassa hiekkapohjassa jossa ei ollut niin mitään näkemistä. Lasipohjavene oli paikallaan makaava lautta samaisella hiekkapohjalla eikä sieltäkään näkynyt kuin hiekkaa. Banaaniajelu kesti minuutin ja sitä vedettiin 10 heppaisella pikkuveneellä urku auki siten että vesi tuskin roiskahti polvia korkeammalle. Poikiin ja varsinkin Aaroniin tuo tuntui kuitenkin uppoavan kuin kuuma veitsi voihin. Saarikävely kesti puoli tuntia ja sen tarkoitus oli lähinnä viedä ihmiset sarongiostoksille.  Ruoka veneessä oli hyvää. Eipä oikein jäänyt muuta sanottavaa tuosta reissusta. Paluumatkalla oli merenkäynti koventunut hieman ja vene pompotti melko miehekkäästi. Vitivalkoisia kiinalaisia konttasi ja oksenteli pitkin lattioita. Osa ei ehtinyt edes pussia kaivamaan vaan päätti ojentautua yli laidan ja puhaltaa vatsan tyhjäksi, vastatuuleen tietenkin. Pisaraakaan ei mennyt mereen vaan kaikki levisi pitkin naamaa, veneen kantta, ikkunoita ja Satua joka istuskeli ulkokannella. Enpä muista koska olisin nauranut yhtä makeasti kun seurasin sisätiloista tilanteen eskaloitumista.

Ihan tyhmää

Ensimmäisen viikon aikana maailmaan tuli myös uusi PADI Open Water Diver, Juhani Forsman nimeltään. Satu aloitti kouluttajauransa appiukosta. Ovat vieläkin puheväleissä… :) Välineitä ja palveluja varasimme Nautilus Divingista. Käsittämättömän sekavaa toimintaa. Ei onnistunut sitten millään vuokrata pelkät välineet ja hoitaa homma itsenäisenä kouluttajana vaan piti ostaa kurssi keskuksesta ja toimia itse freelancerina ja kouluttajan palkka vähennettiin sitten kurssihinnasta. Ensimmäiset avovedet oli Padang Baissa ja siellä oli luvassa kolme sukellusta. Kaksi ekaa meni mukavasti ja kolmas ei sitten enää niin mukavasti. Veneessä ei ollut täysiä pulloja kuin yksi kolmannelle sukelle ja se oli tietenkin varattu DM:lle jonka oli pakko olla mukana vedessä. Pienen neuvottelun jälkeen hän kuitenkin luovutti pullon oppilaalle ja me muut otimme vajaat säiliöt. Saatiinpa sekin kuitenkin hoidettua kunnialla loppuun. Loput avovedet olivat USS Liberty hylyllä ja tuo reissu menikin ongelmitta. Jotenkin vain kuitenkin saimme tarpeeksemme tuosta autossa istumisesta kun matka kohteelle kestää 2-3 tuntia suuntaansa ja perillä pinnan alla on porukkaa niin paljon ettei sekaan tahdo sopia.

Vaarilla kaikki OK

Kävimme myös Satun kanssa eräänä iltana Sanurissa kuuntelemassa Shark Guardian esityksen sekä moikkaamassa vanhoja tuttuja. Iloksemme kuulimme että Brendon ja Liz olivat myös tulossa Gili Airille ja voisimme pitää siellä esityksen yhdessä. Hienoa! Samaisessa tilaisuudessa kuulimme loistavasta makrokohteesta, the Jettystä ja pyysimmekin Nautilusta järjestämään meille reissun sinne, sekä toisen reissun katsomaan Mola Molia. 10 päivän aikana keskus ei onnistunut siinä. Ihme paikka!

Oliskos tämä nyt sitten Shark Guardianie?

Kutan surffarimekka kuului myös tottakai ohjelmaan. Kolme sukupolvea Forsmanneja ensimmäistä kertaa laudalla ei ole hyvä yhdistelmä. Aaron veti kuin vanha tekijä, vaarilta lähti varpaankynsi ja minulta revähti joku lihas kylkiluiden välistä. Hyppäsin ensimmäistä kertaa vatsalleni laudan päälle ja kyljessä naksahti joku viiltävän kivun saattelemana. Nyt kolme viikkoa myöhemmin en vieläkään pysty nukkumaan oikealla kyljelläni. Mutta hauskaa hommaa tuo oli eikä takuulla yhtään turhan helppoa! Aaron innostuikin lajista melkoisesti ja pakkohan tuolla oli sitten käydä useammankin kerran.

Kolme sukupolvea surffareita

Koko porukka oli Balilla vähintään kerran kipeänä. Satu aloitti oksennus-/paskannustaudilla jo saapumispäivänä. Kaikilla oli enemmän tai vähemmän ripulia kerran taikka kaksikin. Räkätauti kiersi myös koko orkesterin ja Henkka hommasi itselleen oikein keuhkokuumeen. Lääkäristä lääkekuuri ja homma oli hoidossa kuurin päätyttyä. Itsellä meni tuo kylki, vaarilla varpaankynsi ja Satukin otti ripulin ja räkätaudin lisäksi kunnon palkeenkielen peukalovarpaan päähän. Tiedä sitten onko tuolla ihmismäärällä jotain tekemistä tautien kanssa vai miksi tulimme vasta nyt oikein urakalla kipeiksi.

My name is Jari. I'm an Emergency First Responder. May I help You?

Erinomaista palvelua

Bali on siis kokenut melkoisen muutoksen viimeisen neljän vuoden aikana. Aivan liikaa kaikkea. Pohjoisempana olisi vielä ollut kuulemma rauhallisempaa mutta se ei sopinut meidän suunnitelmiimme tällä kertaa. Seuraavaa kertaa tuskin ihan hetkeen tuleekaan. Jos kuitenkin pidät bilettämisestä, liasta, melusta, ihmismassoista, skootterien väistelystä, ruuhkissa istumisesta, korkeista ravintolahinnoista jne. niin Bali on paikka sinulle. Ne Finmatkojen matkaesitteen kuvat turkoosinsinisestä vedestä ja lähes autioista hiekkarannoista ovat viime vuosituhannelta. Tarkoituksenani ei ole kuitenkaan parjata Balia, vaan iskeä faktat tiskiin. Me, siis minä ja Satu, viihdyimme kuitenkin kaikesta huolimatta kohtalaisen hyvin, mutta paremminkin olisi voinut mennä. Pojat tietenkin nauttivat täysin siemauksin mummin ja vaarin seurasta ja kaipa mummi ja vaarikin viihtyivät

Kuta

Ai niin. Neljä vuotta sitten, Aaronin ollessa 4-vuotias, herra oppi uimaan Balilla. Nyt neljä vuotta myöhemmin, 4-vuotias Henrik, myös oppi uimaan Balilla. Jotain ikimuistoista siis tälläkin kertaa… :)

Veljeni, tällä altaalla minä opin uimaan 4 vuotta sitten