lauantai 27. syyskuuta 2014

Gili Air

Matka Gili saarille alkoi sujuvasti suoraan Zodiakin pihasta aamulla 0700 aikaan. Saimme puhuttua respalle että jättäisimme laukkumme sinne säilöön kymmeneksi päiväksi ja hakisimme ne kun palaamme. Kaikki kävi! Respa ei ilmeisesti vain ymmärtänyt että emme enää tule tähän hotelliin asumaan vaan menemme toisaalle. Hän ei myöskään tainnut ymmärtää että kymmeneksi päiväksi…

Pikkubussilla siis pari tuntia Padang Baihin ja sieltä speedboatin kyytiin toiseksi mokomaksi. Pientä pompotusta paatti piti mutta hengissä selvittiin eikä oksennustakaan ainakaan sisätiloissa ollut havaittavissa. Ainoa pikku miinus veneessämme oli sen varsin puutteellinen hevosvoimamäärä; vaivaiset kuusi kappaletta 250 heppaisia perämoottoreita. No, onneksi kilpailija hoisi homman hieman paremmin ja oma mielikin parani kun pääsi edes näkemään miehekästä meininkiä. Ihailtavaa kuinka mikä tahansa asia voi lähteä aivan totaalisesti käsistä…


Gileiltä, ja tarkemmin sanottuna Gili Airilta, olimme varanneet Lucy's Garden nimisen bungalow majoituksen. Paikka oli hyvin viitoitettu ja sinne oli niiden perusteella helppo löytää. Loppumetreillä, lehmiä väistellessä, meinasi tosin usko loppua, mutta pääsimme perille. Kävellen tietysti. No, eipä matka satamasta ollut kuin alle kilometrin ja rinkkojen ja muiden nyyttien roudaamista oli viime aikoina tullut harrastettua muutenkin turhan vähän.



Gilit koostuvat kolmesta saaresta. Trawanganista, Menosta ja Airista. Me valitsimme siis Airin sen ollessa sellainen välimallin saari. Trawangan on bilepaikka ja Meno, päinvastoin kuin nimensä, rauhallisuuden tyyssija. Autoja, skoottereita ja koiria näillä saarilla ei ole ensimmäistäkään. Tosin joku neropaatti oli päättänyt kiertää tämän säännöksen tuomalla Airille sähkömopon… Kulkeminen paikasta toiseen tapahtuu jalkaisin, polkupyörällä taikka hevosvankkurilla. Mieletön rauhallisuus Balin jälkeen siis.



Sukellus Gilien ympäristössä oli "ihan ok". Ei mitään ihmeellistä eikä mitään kamalaakaan, siis yksinkertaisesti ihan hyvää. Iso osa koralleista oli kuollutta mutta toipumisen merkkejä oli havaittavisssa. Hyvä niin. Virta oli paikoin melko voimakasta, mutta mikäs sen mukavampaa kuin röhnöttää paikallaan ja antaa virran hoitaa hommat. Myös uunituore OWD pääsi kokemaan virtasukelluksen iloa ja suoriutui siitä varsin mallikkaasti. :) Myös Aaron kävi kerran sukeltamassa, tällä kertaa äidin kanssa tosin. Saarella käytimme Oceans5 nimistä keskusta ja siellä homma toimi. Suosittelen lämpimästi!!!


Päivät Airilla kului leppoisasti snorklaillessa, altaalla roikkuessa, rannalla kävellessä tai sukeltaessa. Äärimmäisen rentoa ja rauhallista elämää siis. Iltaisin oli luvassa ruokaa ja korttipelejä. Kävimme parina iltana Satun kanssa Shark Guardian luennolla ja pääsin molemmilla kerroilla itsekin lauteille vetämään osan esityksestä. Hieno kokemus ja hyvää harjoitusta tulevia omia esityksiä varten. Shark Guardian on siis hyväntekeväisyysjärjestö joka pitää luentoja haista, niiden suojelusta, uhista haita kohtaan sekä korjaa ihmisten vääriä luuloja haista. Lisätietoa löytyy osoitteesta www.sharkguardian.org ja sieltä löytyy myös tutunnäköinen profiili leadereiden joukosta. Kävimme Brendonin, SG:n perustajan, kanssa myös yösukelluksella. Tarkoitus oli mennä tarkkailemaan valkoevähaita ja niiden yöllistä saalistamista. Kaksi yksilöä osuikin kohdalle täydessä touhussa ja kyllä se näköjään valkoevähaikin osaa uida nopeasti. Hieno sukellus!



Paluumatka Balin suuntaan jännitti kahdestakin syystä. Edellisenä iltana oli törkeä tuuli ja sen mukana tietenkin aallokkokin oli melkoinen. Olisiko speedboat täynnä oksennusta vai ei? Toiseksi, meidän passimme olivat visan jatkamisen takia Balilla ja toimisto josta ne voi noutaa sulkisi ovensa 1700. Lento Kuala Lumpuriin lähtisi 0700 seuraavana aamuna. Olisi siis vähän niinkuin pakko ehtiä Seminyakiin ennen viittä. Veneen piti lähteä 1030 mutta ei sitä näkynyt vielä silloin. Tuntia myöhemmin alumiininen alihevosvoimainen kiituri kuitenkin rantautui ja ryntäsimme sisään. Meri oli lähes tyyni. Toinen peloista oli siis selätetty. Vastarannalla haasteita tuli puolestaan siitä että jos kuusi ihmistä ostaa kuusi lippua bussiin, tai siis helvetin pieneen ja kuumaan liteaceen, niin pitääkö näiden kuuden ahtautua viidelle istuimelle koska kaksi heistä on lapsia? Bussi, eikun liteace, oli siis hiukan ylibuukattu ja ryhdyin käymään keskustelua Herra lipunmyyjän kanssa. Hän kertoi että autosta voi aina tulla ulos ja odottaa seuraavaa kyytiä. Vereni lähes kiehui mutta sain kuin sainkin pidettyä kaiken sisälläni. Jos meillä ei olisi ollut kiire niiden passien takia istuisin varmasti vieläkin Padang Baissa odottamassa seuraavaa bussia, siis Liteacea… 

Kello 1615 tempaisin Bali expat servicesin oven auki ja pyysin saada passit. Hienosti oli viisumit liimattu ja leimattu ja kaikki oli kuin pitikin. Eihän tässä tullut edes kiire! Jos indonesiaan ottaa viisumin maahan saapuessaan sen saa ainoastaan 30 päiväksi. Tuota voi jatkaa toiset 30 päivää käymällä 3 kertaa immigration toimistossa ja maksamalla siitä muutaman kympin. Expat servicen kautta viisumien jatkot maksoivat noin tuplat mutta päätös oli helppo. Kolmena päivänä Seminyakista Kutalle ja takaisin taksilla ja ties kuinka kauan toimistolla ei oikein innostanut joten päätimme maksaa lystistä jollekin muulle.

Indonesia alkoi siis olla käsitelty ja matka kohti Malesiaa ja Johor Bahrun Legolandia oli alkamaisillaan. Kaikilla oli gallupin mukaan saiRAAN kivaa. Seuraavassa jaksossa enemmän Legolandista ja Malesiasta. Kuulemiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti