sunnuntai 24. elokuuta 2014

Malapascua - Boracay - Kuala Lumpur - Bali

Matka kohti Balia alkoi leppoisasti vene-auto-lento-auto-vene-auto yhdistelmällä. Suoraan Balille tai edes Kuala Lumpuriin emme tietenkään voineet mennä. Kuten aiemmin kerroinkin, päätimme säästää lennoissa ja koukkasimme Kalibon kautta. Mennessä vietimme päivän siellä ja totesimme sen riittävän. Oikeastaan ainoa mahdollinen paikka, jonne Kalibosta on järkevää mennä muutamaksi päiväksi jatkolentoa odottamaan, on Boracay.

Pikkuisen pelotti mennä mennä pyörimään ihmisten ilmoille, ah, niin rauhallisen Malapascuan jälkeen. No, eipä mitään. Sikamaisuus alkoi heti Kalibossa satamassa. Auton pysähdyttyä kuljettaja kysyi tarvitsemmeko kantajaa. Emme tarvitse, olen Suomalainen kapiainen ja menen yksin vaikka läpi harmaan kiven. Ja tiedä mitä sekin taas maksaa. Saimme laukut revittyä laiturille kuljettajan vetäessä letkaa tyhjin käsin. Silta veneeseen oli niin kapea, etten mahtunut kasseineni siitä yhdellä kertaa. Jätin siis yhden laukun laiturille odottamaan kunnes hakisin sen. Virhe! Eikös joku yliavulias herra tullut laukku olalla vastaan kun palasin sitä noutamaan. Ei auttanut SEIS!-komennot vaan laukku siirtyi veneeseen herran toimesta. Istuttuamme alas saapui tämä herrasmies pyytämään tippiä. Kyllä. Se tuli oikein pyytämään. Annoin viisi kymppiä ja herra sanoi että haluaa enemmän. Satanen olisi kuulemma sopiva summa. Muistin virkistykseksi mainittakoon että ravintolasta saa alle satasella ruoka-annoksen... En heltynyt aneluihin ja sain murhaavan katseen. Puolen tunnin venematkan mietin että minkähän säkin suututtamani herra nakkasi mereen. Sama ralli oli luvassa vastarannalla ja nyt jouduin jo korottamaan ääntäni että herrat pitivät näppinsä erossa matkatavaroistamme. Ja kyllä, ymmärrän että nämä herrat tekevät työtä elääkseen, mutta en vaan voi sietää moista kusetusta!


Boracaylta varasimme Sveitsiläisen Ralphin pyörittämän, hyvinkin omaperäisesti nimetyn, Ralph's Placen. Oiva valinta! Paikka sijaitsee korkealla mäen rinteessä ja näköala on, hmmm, tai ainakin on joskus ollut aika makea. Nyt näköala koostuu veneistä, vesiskoottereista, vetovarjoista, hinattavista banaaneista ym. turistihelvetin peruskaurasta.


Itse majoitus oli siis hyvinkin tyydyttävä. Iso kaksikerroksinen bungalowi joka oli käytännössä avointa tilaa ulos asti. Ei siis varsinaisia ulkoseiniä vaan kevyt bambukaide ja verhot joista sai hiukan näkösuojaa. Pisteen i:n päälle viihtyvyydessä antoi paikan koirat. Valtavan läski labradori, kaksi valtavan läskiä lähes labradoria sekä valtavan läski naapurin koira. Pojat ja Satu olivat myytyjä. No täytyy myöntää että saattoi omakin sydän aavistuksen heltyä koira-ajatuksen puolelle.



Itse saari, rannat ja kylä oli täynnä turisteja ja hintataso sen mukainen. Käsittääkseni Boracaylla vierailee joitain maailmanluokan julkkiksia jonkun verran ja saaren palvelutaso oli myös sen mukaista. Tarjolla oli noiden aiemmin mainittujen lisäksi mm. helikopterikyytiä saaren ympärillä taikka lentokentälle, limusiinia, Hummeria ja aivan mitä vain voi kuvitella. Turistimäärä saarella on siis aivan älytön. Keskustelimme aiheesta Ralphin kanssa ja hän kertoi että rakentamista saarelle ei juurikaan rajoiteta vaan lähes kaikki uudet yrittäjät ovat tervetulleita. Ennätys yhtenä päivänä saapuneista vieraista on kuulemma hiukan yli 50 000 sielua.

Noina kolmena päivänä vietimme aikaamme pääsääntöisesti majapaikassamme makoillen. Toki ruokailut hoidettiin kylällä ja rannallakin tuli käytyä. Iltapalaa järjestimme bungalowiimme Boracay Delistä josta löysimme hapankorppuja ja juustoja. Maistui melko hyvälle 7 kuukauden paahtoleipäkuurin jälkeen. Yhteenvetona sanottakoon että Boracay on kamala paikka. Bulgarian Sunny Beach kohtasi viimein voittajansa pidettyään kamalimman paikan titteliä hallussaan lähes 13 vuotta.


Boracaylta poistuttuamme matka jatkui Kuala Lumpuriin vastaanottamaan kauan odotettuja mummia ja vaaria. Mummin ja vaarin kone saapui KL:iin aamulla ennen kahdeksaa ja lähdin yksin heitä vastaan. Hetken odottelun jälkeen tutunnäköinen parivaljakko käveli saapuvien lentojen käytävää pitkin. Nostin molemmat käteni ja kohotin kirjoittamani kyltin jossa luki:"Äiti ja Iskä" ihan vain siltä varalta, ettei ne enää tunnista poikaansa 7 kuukauden jälkeen. Tunsi ne. :)

Koska ne oikein tulee???
Hotellilla jälleennäkemisen riemu oli käsin kosketeltavissa. Kyyneliä tirskahteli kaikilta ja mummi pussasi molemmat pojat litimäriksi. Sisäänkirjautumisen jälkeen jätimme pojat mummin ja vaarin seuraan ja lähdimme itse käymään kaupoilla. Sukellusvarusteita ja iPadeja kun tuli tilattua muutama viikko aiemmin ja nyt ne olivat noudettavissa. Matkalla keskustaan tapasimme rautatieasemalla Irakilaisen Hamidin joka kutsui meidät syömään. Jätimme väliin ja sanoimme että ehkä joku toinen kerta. Herra kuitenkin pyysi meitä myöhemmin naamakirjassa kavereiksi sekä tiedusteli Satulta olisiko hänen kaveripiirissään vapaita Suomalaisia naisia jotka haluaisivat mennä hänen kanssaan naimisiin. Meille ei kummallekaan tullut ainakaan heti mieleen yhtään sopivaan ehdokasta. Jos kuitenkin juuri Sinusta tuntuu että haluaisit tutustua Hamidiin tarkemmin niin yst. vast. tlk. :)



Seuraaavana päivänä olikin aika jatkaa matkaa Balille. AirAsialla tietenkin. Leppoisa lento ja eväät olivat jälleen kerran kohdallaan. Mummin mielestä tosin hiukan liian maukasta mutta eiköhän se kohta totu. Oma annokseni oli tällä kertaa lähes täydellinen, ainoastaan toinen tomaateista oli väärin päin... :(


Hotellille päästyämme respan täti kertoi että teidän varaus alkaa vasta yhdeksäs päivä. Jaahas, ja nyt on kuudes. Pieniä informaatiokatkoksia taikka väärinymmärryksiä on siis ollut matkustajien sekä JarSa-matkojen välillä. No eipä hätää, hotellissa oli tilaa ja VISA kelpasi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti