maanantai 31. maaliskuuta 2014

Playas del Coco


Kotitie
Oho! Nyt on mennyt jo kaksi viikkoa edellisestä tarinasta joten eiköhän naputella taas jotain Teidän iloksenne. Ainoa ongelma on että ei ole oikein mitään mistä kirjoittaa. Elämä rullaa tasaisesti Costa Ricassa ja päiväohjelma koostuu edelleen tutuista aiheista kuten esimerkiksi sukeltamisesta, aamulenkeistä, koulun käynnistä, puuhakirjoista, legoista, uima-altaasta, afrikan tähdestä ja ruoasta.

Kuka voittaa?
Mr Lego
Koululainen
Aamujumppa
Ruoasta puheen ollen, olemme tämän kuukauden aikana käyneet ravintolassa ainoastaan kolme kertaa. Kerran pastalla lähikaupan kulmalla, kerran pizzalla RAKS-tyylisessä mättömestassa keskustassa ja kerran pääsimme oikein kynttiläillalliselle rouvan kanssa kun pojat suostuivat jäämään kotiin katsomaan Salamaa! Vielä kerran kiitos Jyrkille mahtavista tuliaisista!!!  Muuten ruokailut suoritetaan kotona itse kokkaillen. Jopa pojat ovat innostuneet ruoanlaitosta ja päivittäiseen kisailuun on siis tullut yksi laji lisää; Mun tomaatti ainaski voittaa sun paprikan!!! Kaupoista saa siis vaikka mitä ja hintataso lienee noin puolet Suomesta. Ei siis mitään sikahalpaa mutta edullista kuitenkin. Ravintoloista saa pasta-annoksen alle kympillä ja kunnon liharuoasta saa pulittaa reilusti yli kympin. Päivän kala-annos puolestaan huitelee kympin nurkilla. Nyt puhutaan siis euroista. Minun mielestäni melko kallista! Hedelmät ovat kohtalaisen edullisia ja niitä onkin ahmittu kaksin käsin ja varsinkin ananasta jota saa kadun varresta kärrystä tonnin (1,3€) kappale. Mielettömän hienoa kun ei tarvitse kotona jännittää mitä kuoren alta paljastuu toisin kuin Valintatalon mallia kuoriessa.

Kohta kypsyy
Ananaskauppiaamme
Poikien taidonnäytteet
Junior Master Chef
Reissumme budjetti on pitänyt kohtalaisen hyvin synkän tammikuun jälkeen ja olemme täällä ollessamme ehkä jopa kirineet käyrää hieman kiinnikin. Maaliskuun aikana rahaa on palanut n. 63€ päivässä suunnitellun 75€ sijaan. Noissa summissa on siis kaikki, mukaanlukien majoitus, huomioituna. Sukelluksista emme siis maksa mitään eli niitä ei tietenkään ole yllä huomioitu. Kaikki reissukulut ovat ylhäällä Excel-taulukossa ja loppuvuodesta julkaistaan tarkka yhteenveto kaikista mahdollisista ja mahdottomista menoista.

Peruskauraa paikallisilla sukelluksilla
Sukelluksia ja "töitä" on kertynyt mukavasti ja nähtävääkin on ollut. Hait ja rauskut tietenkin ovat olleet niitä huippuhetkiä, mutta tottakai kaikki vedenalainen elämä on ollut todella mielenkiintoista ja runsasta. Mantoja näkyy lähes päivittäin vähintään veneen kannelta ja valashaitakin viikoittain. Tuo jälkimmäinen ei valitettavasti vain ole vielä osunut omalle kohdalle. Veden lämpötila heittelee melkoisesti. Saattaa olla että se tippuu yön aikana 27 asteesta 20 asteeseen. Aamulla kun sitten hyppää raikkaaseen mereen kamat niskassa niin menee muuten tovi ennenkuin pystyy ensimmäisen kerran puhaltamaan palkeet tyhjäksi! Tosin nyt tuohonkin on jo oppinut varautumaan. Myös näkyvyys heittelee melkoisesti. Välillä on hetkiä jolloin mieleen tulee kaukajärvi ja ensimmäinen avovesi oppilaiden kanssa, ja välillä saattaa näkyä reilut kymmenenkin metriä. Päivittäin siis täytyy jännittää oikein kahta asiaa!

Nudibranch
Kivikala
Entäpä mitä jatkossa ja mitä seuraavaksi? No. Olemme viihtyneet täällä niin hyvin että päätimme jäädä vielä toiseksikin kuukaudeksi. Jäämiselle on toki muitakin syitä, mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Samaa asuntoa emme tosin saa pitää vaan meidän pitää muuttaa puoli kilometriä. Samalla myös kämpän koko puolittuu mutta niin puolittuu vuokrakin. Pääasia on kuitenkin uima-allas, jollainen löytyy myös tulevan kotimme pihasta. Olemme täällä siis tällä tietoa 23.4. asti ja sitten pitääkin siirtyä suoraan kohti Panama Cityä josta lento kohti Equadoria lähtee 26.4.

Kohti uusia seikkailuja
-Mitäs pojat ottaa iltapalaksi?
-Onks meil banaanii?
-On
-Jaa, no mää otan sit omenaa ja paahtoleipää!!! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti